Sain ihanalta Pesäpuu-blogin Mannaryyniltä hauskan haasteen kertoa missä olen syönyt sanani. Aluksi pää tuntui ihan tyhjältä ja tuntui vaikealta keksiä mitään, mutta olen tainnut syödä sanani kaikkein suurimmissa asioissa ja mutoksissa koskien elämääni.
Jos lähdetään tästä päivästä ajassa taaksepäin voidaan tarkastella meidän nukkumisjärjestelyjä. Ennen lapsen syntymää ajattelin, että lapsen tulee nukkua omassa huoneessaan eikä vanhempien välissä. No niin kuin kuvasta näkyy, neiti on edellisen yön taas nukkunut siinä meidän välissä. Silloin kuin J nukkui vielä pinnasängyssä, ei ollut suurempia ongelmia. Kävimme unikoulunkin läpi ja nukkuminen ja nukahtaminen alkoi sujua oikein mallikkaasti. Viime jouluna vaihdoimme neidille isojen sängyn ja muutos ei ollutkaan ihan helppo. Nyt olemme viimeisen puoli vuotta vaihtelevasti saaneet neidin omaan huoneeseen. Myönnän, että tunnen huonoa omaa tuntoa ja toisinaan pidän itseäni huonona äitinä, koska unijärjestelyt eivät menneet suunnitelmieni mukaan. Valvotuista öistä olen kärsinyt migreenistä, joten se toisinaan hidastaa omaa jaksaistani painia asian kanssa. Mieheni on vain todennut, että ehkä se viisitoista vuotiaana sitten jo nukkuu omassa huoneessaan...
Saan myös syödä sanani opintojen ja lapsiperhe-elämän ajoittamisen suhteen. Olen monesti sanonut, että lapsien tulo saa odottaa opintojen ollessa kesken, mutta kuinkas sitten kävikään. Aloitin opintoni vuonna 2009 ja nyt viisi vuotta myöhemmin olen valmistunut ja minulla on myös kohta kolme vuotias tytär. Molemmista saavutuksista olen erittäin ylpeä ja vielä yhtäaikaa "suoritettuina".
Nappasin myös puhelimestani kuvan. Olin päättänyt, että en koskaan hanki kirjan kokoista puhelinta ja vaihtaa puhelinta muuksi kuin Nokialaiseksi. Nyt porskutetaan Sonyn jättiläispuhelimella eteenpäin.
Viimeinen kuva kertokoon siitä, että en olisi halunnut muuttaa tähän kyseiseen kaupunkiin outojen lapsuusajan fiksaatioiden takia (hah hah hah) tai rapattuun kivitaloon, jonka pihalla ei ole edes kunnon omenapuita. Nyt olen vieläkin aivan hullaantunut taloomme, pihaamme ja kaikki tuntuu niin hyvältä.
Haluaisin antaa tämän hauskan haasteen eteenpäin Lauralle Heinässä heiluvassa blogiin sekä Rintelän Ruusalle. Kertokaas missä asioissa olette syöneet sannane...
Sometimes you feel so strongly about things but in the end it might not go the way you have planned.
HuGs
-S-
Oouu.. :) kiitos, nyt täytyy ihan miettiä...
VastaaPoistajoo hetken piti minunkin =) =)
PoistaHih, hauskoja "paljastuksia"! Eipä se elämä taida koskaan mennä niin kuin on suunnitellut ;) Ja mie kyllä uskon, että tytär löytyy omasta sängystä sentään ennen viidentoista vuoden ikää :D
VastaaPoistaEipä se elämä tosiaan aina mene niin kuin suunnitelee =) Jo välillä meillä on tosiaan ollut jo hyviä kausia, että neiti menee hienosti omaan sänkyyn, mutta musta tuntuu, että aina kun se sairastaa niin tulee takapakkia =)
Poista:) Mukava että tännekkin rantautui tämä aloittamani haaste. Sinulle on tulossa myös toinen haaste lähipäivinä!
VastaaPoistaTää oli hauska haaste. Luinkin sun blogista silloin omat pähkäilysi =) Joo kiva anna tulla vaan =) =)
PoistaTäältähän löytyi mielenkiintoista luettavaa aamupalan seuraksi. Mukavaa, että löysit tälle aikaa :)
VastaaPoistaMelkoinen yhdistelmä tuo opinnot ja perhe-elämä. Täytyy kyllä nostaa sinulle hattua!
Jospa teidän ei kuitenkaan tarvitsisi teini-ikää odotella, että saatte tyttären omaan sänkyyn...
Minusta tämä oli sen verran hauska haaste, että pitihän tähän tarttua =) Viie kevät oli kyllä aika hirveä jos totta puhutaan. Illat vietin kirjastossa ja suurimman osan viikonlopuistakin. No nyt on gradu kansisa ja paperit käsissä. Voi vain huokaista =)
PoistaHehee, aivan sama täällä, en ikinä muuta takaisin kaupunkiin, jossa vietin lapsuuteni. Kuinkas sitten kävikään... Minusta tuntuu, että perhepeti astuu aina jossain vaiheessa kuvioihin, vaikka miten olisi päättänyt että jokainen nukkuu omassa sängyssä, minä jopa pyydän nykyään joskus lapsia viereeni nukkumaan.
VastaaPoistaSe on lohduttavaa kuulla ja tiedän kyllä, että en ole ainoa joka tämän asian kanssa painii. Eiköhän se tästä. Liikaa ei saa itseään parjata asialla ja stressata =) Ja onhan se tosiaan ihana tunne, kun lapsi on sinä ihan lähellä.
Poista