It's getting brighter day by day


Olemme vihdoinkin saaneet hieman valoa synkkyyteen. Raikas keltainen valo paistaa niin makuuhuoneessa kuin kuin mielissämmekin. Se taisi olla jo muutaman kuukauden ennen joulua, kun hankin Aarikan Reitti valaisimen "joululahjaksi" itselle. Ensimmäisenä ajatuksena oli ripustaa se eteiseen, mutta ei tuntunut sopivan siihen yhtään. Pidin valaisimesta niin paljon, että en raaskinut sitä kuintenkaan palauttaa.  Lopulta valaisin päätyi makuuhuoneeseen minun lukulampukseni. Sopii minusta kivasti Artekin A330S valaisimen kanssa, jossa on keltainen johto.  Nämä keltaiset yksityiskohdat pompsahtavat aika hauskasti mustaa tapettia vasten. Valaisimista sai mukavasti lukulampun  lisäämällä katkaisimen. Onneksi sähkömies löytyy omasta takaa, niin tällaiset pikku muutokset ovat helppoja ratkaista. 






Mitä muuhun valoisuuteen tulee niin olemme saaneet nauttia aivan huippu aurinkoisesta päivästä tänään. Kyllä se mieltä piristää. Miehen leikkauskin sujui odotettua paremmin ja parantuminen on edennyt aika mukavasti. Pystyy syömäänkin jo kaikenlaista. Eli ihan keittolinjalla ei tarvitse miehen enää olla. 

Eilinen oli aivan luksus hemmottelua. Ystäväperheemme saapui kyläilemään ja saimme kuulkaas koko perhe uudet tukat ja ihan kotisohvalla. Aika huisia. Ihanaa oli taas nähdä heitä pitkästä aikaa. Heidän pieni tulokaskin saa sydämen ihan pakahtumaan. Muutaman viikon päästä juhlitaan nimiäisiä ja kuullaan pienen prinssin nimi. On se jännittävää. Mekin pidimme neidin nimen salassa silloin loppuun saakka. 

Oli se hurjaa huomata, kun ystäviemme kanssa suunnittelimme tulevaa kesää, että helmikuukin on kohta ohitse. Olen koittanutkin sisäistää itselleni nauttimaan hetkestä. Suunnitteleminen on ihanaa ja se odotus jostain kivasta saa tylsänkin päivän tuntumaan paremmalta, mutta se hetki jossa olemme nyt on tärkeintä. Taidanpa siis käpertyä tuon ukkokullan kainaloon vielä hetkeksi ennen unia. 

Ihanaa viikkoa Sinulle!

2 kommenttia