Gardening in the hail



Viikonloppu hurahti taas pihalla, vaikka raekuurokin yllätti. Kasvihuone sai katon päälleen ja siellä olikin kiva olla suojassa taivaalta tippuvilta rakeilta. Yllättävän kovia hippusia lensi niskaan, kun pihalla keräsi kamoja äkkiä suojaan. Kukkapenkit myös huusivat uutta multaa ja sitä haettiin peräkärryllinen. Oman peruna- ja mansikkamaan toivossa kyhättiin vanhoista laatikoista kasvimaata. Nyt vain lämmintä säätä, jotta saadaan perunat kasvamaan. Meillä vielä idätysvaihe menossa, mutta eiköhän ne pian maahan jouda. Mansikatkin pitää vielä hakea, mutta hyvä saada valmiiksi kaikki muu ja sitten vain istutella laatikoihin.

Sisällä ei ole pantu tikkua ristiin sisustuspuolella. Olohuoneen verhot jäis siis vaihtamatta ja keinutuoli päällystämättä. Eihän niillä mikään kiire ole, joten väliäkö sillä. En jaksanut kaivella lisää tavaroita kirpputorillekaan, koska myynti ei ole ollut suuri menestys. Jää sitten tavaraa pihakirpputorillekin myytäväksi. Täytyy vain toivoa, että sää sallii ja aurinko paistaa. Aikaa on vielä kolmisen viikkoa siihen tapahtumaan. Kivaa alkavaa viikkoa Sinulle!

Weekend was spent in the outside gardening. Have a great start to your week!

HuGs
-S-

4 kommenttia

  1. Ihana kattila orvokeilla..:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Vihreänä löytyy myös, mutta pitää miettiä vielä sen paikkaa =) Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Ja mikä ihana pyöräkin! :)
    Hurjat on olleet sään vaihtelut kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli ihana löytö makasiinin kattoparruilta. Se on mun mummin tai papan vanha pyörä. Sää vaihtelut on kyllä ollu tosi hurjia. =)

      Poista