Weekend in a Bubble



Mikä ihana suvi! Vihdoinkin mittari näyttää riittävän paljon plussaa, että talvikampeet on laitettu kaappiin (täällä asuu todellinen villasukkatyttö). Viikonloppu oli mitä mukavin. Pihalla touhutessa se tietenkin kului. Neiti oli aivan haltioissaan saippukuplista. Suuri oli riemun määrä niin pienestä pallosta. Viime kesänä saippuakuplat olivat vielä pelottavia. Mahtava juttu, että kasvua on tapahtunut jälleen. Vielä kun ymmärtäisi, että kärpäset eivät ole vaarallisia. No ehkä ensi kesänä sitten. 

Lauantai kului miehen kanssa kaksin. Neiti oli mumman ja faarin luona hoidossa, jotta saatiin raivattua pihaa oikein kunnolla. Monta tuntia heiluteltiin lapioita ja saatiin salaojitus valmiiksi ja maata tasoitettua kaivinkoneen jäljiltä. Hirveä homma, mutta onneksi urakka eteni kuin silmissä. 

Sunnuntaina puuhailtiin perheen kesken ja isäntä mallaili ikkunoista ovea kasvihuoneeseen ja lopulta keksi hauskan ratkaisun (siitä lisää myöhemmin). Kasvihuone saatiin maalattua ulkopuolelta ja josko tällä viikolla vielä sisäpuolelta. Ehkä ensi viikonloppuna saadaan jo komistus käyttöön.

Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle!

What a beautiful weekend! Weather was sunny and warm. We did gardening and painted the greenhouse. Have a happy week!

HuGs
-s-

2 kommenttia

  1. Saippuakuplista todellakin riittää riemua nykyisin! :D
    Erityistä riemua herättävät meillä myös leppikset, joita kipastaan mahalleen ihmettelemään ja niitä pitäisi pussatakin! :D
    Elämä on pieniä ihmeitä täynnä! :)
    Kiva nähdä pian kuva kasvihuoneestanne!!

    VastaaPoista
  2. Sori Ruusa, että vastaaminen kestää. Olen ollut ihan kiinni gradussa ja tuntuu etten kerkiä koneelle ollenkaan =) Täällä leppikset ovat kovasssa suosiossa. Siksi niitä maalailtiinkin tuossa menneellä viikolla. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista