Muutaman päivän sisällä on tapahtunut niin paljon, mutta toisaalta ei yhtään mitään. Sain vihdoinkin monen vuoden projektiksi venyneet opinnot valmiiksi ja kävin anomassa tutkintotodistuksen. Ehkä nyt ymmärrän valmituneeni. Ainakin opintosihteerin onnittelut ja nyökkäykset kysymykseeni "Oliko tässä nyt varmasti kaikki?" vahvistavat ajatustani siitä, että yksi matka on saatu päätökseen ja uudet tuulet saavat puhaltaa.
Elokuussa palaan kuitenkin omaan vanhaan ja tuttuun työpaikkaan, koska uuden työn aloittaminen muiden suunnitelmien ohessa ei tunnu kaikkein parhaimmalta ajatukselta. Yksi askel kerrallaan. Huomaan, että opinnoista, etenkin tutkimustyöstä on vaikea päästää irti ja edes hengähtää. Uusia ajatuksia ja suunnitelmia putkahtelee mieleen vähän väliä. Jopa ajatus väitöskirjasta on noussut pintaan. Minäkö tohtoriksi? Kuullostaa hurjalta, mutta ei mahdottomalta. Tulevaisuudessa ehkä.
Tällä hetkellä on kuitenkin tarkoitus keskittyä perheeseen ja nauttia elämästä ilman opintoja (montakohan kuukautta se kestää?). Totesin miehelleni, että olen opiskellut koko yhdessä olomme ajan, joko tutkinto-opiskelijana tai avoimessa yliopistossa. Pakko myöntää, että taidan olla ikuinen opiskelija...
I'm finally done with my studies for now (but for how long? I'm thinking about PhD)
HuGs
-S-
Ei kommentteja