Finally Here!

Viimekertaisesta onkin vierähtänyt jo tovi. Pieni blogitauko tuli hieman yllättäen, mutta hiljaisuuteen on ollut oma syynsä. Täällä on raksahommat saatu vihdoin kunnolla käyntiin. Tässä onkin itsellä vielä opettelua bloggaamisen kanssa, jotta osaisi löytää ajan sen päivittämiseen. Joskus elämä vain alkaa tuntua turhankin kiireiseltä, joten jostain on luovuttava hetkeksi.

Olen aina haaveillut 40-50-luvun rintamamiestalojen avarasta verannasta lasi-ikkunoineen. Talossamme aivan pikkiriikkinen veranta, jota ei tohdi verannaksi edes sanoa. Taitaa toisilla olla suurempia vaatehuoneitakin, kuin meidän veranta. Ratkaisu ongelmaan oli tehdä haaveista totta. Päätimme rakentaa noin kahdentoistaneliön verannan talomme takaosaan. Rakennushommat ovat päässeet oikein mukavasti nyt vauhtiin ja verannasta puuttuu enää se paljon kaivattu lautalattia, seinistä gyprocit ja katon panelointi. Hommia siis vielä riittää ennen kuin päästään siihen lopulliseen päämäärään eli sisutamiseen. Toki tapeteista on jo haaveiltu, mutta nyt edetään maltillisesti. Myös ikkunat ovat vielä tilaamatta ja se viekin suurimman menoerän rakennusbudjetista. Pitäisikin aloittaa ikkunafirmojen kilpailuttaminen ja vähän kysellä tarjouksia. Jos sinulla on hyviä kokemuksia tietyn merkkisten valmistajien ikkunoista, laitahan ihmeessä kommenttia, Kiitos! Kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Muuttaessamme taloomme reilu kolme vuotta sitten, ei pihaa ollut oikeastaan yhtään laitettu. Aikaisimpina vuosina on kesäisin laitettu pihaa jostain kohtaa kuntoon. Kerralla sitä ei missään tapauksessa saa kuntoon, enkä sellaisesta toisaalta haaveilekkaan. On hyväksyttävä se tosi asia, että siihen menee vuosia. Ihailen aina äitini laittamaa puutarhaa vanhempieni luona, mutta mielessäni aina totean, että tähän pisteeseen päästään noin 30-vuoden kuluttua. Minulla on siis aikaa. Välillä toki toivoo, että saisi olla valmiimpi.

Puutarhassakin on siis ollut tohinaa. Kuvista toki näkee, että paljon on hommaa vielä edessä, mutta nyt on muokattu maata, kannettu kiviä ja tehty pengerryksiä. Mukulakivipolkukin tuli rakennettua takapihan rinteeseen. Haaveissa tokin on, että se joskun peittyy kukkien ja havujen keskellä kuin salaiseksi poluksi. Puutarhanlaitossa on kuitenkin se ihana puoli, että kätten jälki näkyy heti. Oli sitten kyse rikkaruohojen nyppimisestä tai kivien kantamisesta, aina se on eteenpäin ja kaunistaa. Onneksi pihapiiristä löytyy sentään muutama kukkivakin kukka. Metsiköstä löytyi muutama sinivuokkokin.

Meillä neiti innostui oikein tosissaan, kun isi kantoi yhtenä päivä työpaikan uuden lelun, Canon 6D:n kotiin kokeiluun. Taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, kun muutaman kuvan napsasi. "Äiti, minusta tulee valokuuvaja", hän selitti tohkeissaan. Tuli sillä itsekin muutama kuva räpsästyä ja mikä ero olikaan vanhaan kameraan. Kuvien tarkkuus, syvyys ja laatu oli aivan toista luokkaa. Onneksi kaikki nappulat ja vipstaakit ovat suurin piirtein samoilla paikoilla, joten löydän helposti kameran toiminnot. Mutta opettelua tämä uusi ihmetys nyt vaatii. En meinannut millään saada tarkennettua haluamaani kohtaan. No onneksi tätä ylellisyyttä säilytellään ahkeraan meidän osoitteessa, joten saattaa se tarkennuskin vielä tulla opituksi.

Raksailun ja puutarhailun lomassa on onneksi vietetty myös perheen kanssa yhteistä aikaa. Puistossa on käyty niin usein kuin mahdollista. Neidin ehdoton lempipuuha nyt on saippuakuplien puhaltelu. Niitä kun pitäisi saada puhaltaa myös sisällä ja autossakin. Tästä äiti on hieman erimieltä. Ammeessa on ollut lupa sitten puhallella. Puistokuvat on muuten napsastu tällä uudella kameralla. Kivasti näkyy syvyys varsinkin kiikkukeinukuvassa.

Ihanaa, että olette mukana blogitauosta huolimatta ja uusia lukijoitakin on tupsahtanut listoille. Teitä olikin ihana nähdä Murenassa viime viikolla. Kerronpa siitä kokemuksesta seuraavalla kerralla lisää. Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

HuGs
-S-