Leftovers

Olohuoneen tunnelma on jotenkin pysähtynyt. Viikonlopun railakkaat äänet ovat hiljenneet. Tulppaanit alkavat hiljalleen repsottaa, mutta antavat kuitenkin vielä raikkaan väriläiskän mustavaloisella pöydällä. Muutama kahvitahra on tainnut jäädä pyyhkimättä liinalta, mutta eipä se tunnu nyt haittaavaan. Joskus on vain hyvä olla hetken ja hengähtää.

Mieheni lähti tänään vanhempiaan katsomaan, mutta palailee heti aamusella kotio, jotta minä kerkiän vielä hyvin töihin. Neitokainen on jo onnellisesti untenmailla, joten nyt oli oiva tilaisuus istahtaa taas koneen ääreen. Kaapinpohjilta on kaivettu herkkujämiä ja popsittu menemään.  

Yleensä juhlien jälkeen, jos leipomukset eivät ole kadonneet parempiin suihin, ne lentävät roskiin jos se on minusta kiinni. Toisin sanoen kaikki kermaiset ja rahkaiset herkut saavat armonaikaa vuorokauden. En yksinkertaisesti kestä katsella niitä puolisyötyjä jämiä jääkaapissa ja vievät siellä hirveästi myös tilaakin. 

Keksit ja karkit säilyvät yleensä hieman pidempään, mutta jos minä olen perso makean perään niin mieheni on tuplasti pahempi. Tiedättekö sen tunteen, kun olet ajelemassa kotiin työpäivän jälkeen ja mieleen nousee ajatus siitä namulaarista joka kotona odottaa. Saavut kotiin ja huomaat, että melkein kaikki herkut on jo syöty. Yleensä YKSI on jätetty kipon pohjalle, jotta ei voi syyttää kaikkien herkkujen syömisestä. 

Tätä asiaa olen pohtinut aiemminkin. Onko se joku miehiin iskostettu geeni syödä kaikki muut herkut paitsi se YKSI, joka jätetään AINA kipon pohjalle. Isäni on aina tehnyt näin sekä veljeni. Ajattelin ensin, että se on ehkä vain meidän suvun miehien ongelma, mutta kun huomasin oman aviomieheni käyttäytyvän samalla tavoin, sen täytyy olla jokin miesten (ärsyttävä) ominaisuus. 

Minäpä lähden tästä nauttimaan tuosta viimeisestä marengista täysin rinnoin sohvalle teen kera. Ihanaa iltaa teille ihanat!