Pimee Vintti


Tervetuloa fiilistelykierrokselle valokuvien kera Pimeeseen Vinttiin. Tämä aarrepaikka sijaitsee Säkyläntien varrella.  Kävimme ystävän kanssa jo alkukeväästä visiitillä, mutta jostain syystä kuvat ovat jääneet julkaisematta. Laitetaanpa siis tällä kertaa kesäkiireessä hieman vanhempia kuvia.















Pimee Vintti on aarteiden etsijöiden paratiisi. Tavaraa löytyy ainakin parissa eri rakennuksessa ja on laitettu kivasti esille. Ihasteltavaa on ihan mahdottomasti ja paljon jäi kuvaamattakin. Yhdessä aittarakennuksessa oli myös vanhoja ovia ja ikkunoita tarjolla. Paikka on oivallinen kesäretkikohde kaikille aarteen etsijöille! Suosittelen!

Tässä olikin jo reilu viikko vierähtänyt viime kerrasta. Kesä ja sen kiireet saattavat välillä näkyä blogissakin, mutta Fallen For An Old Chair on myös Instassa. Siellä kuvat ja kuulumiset päivittyvät useammin kuin blogissa. 

Viikonloppua vietettiin Raumalla ystävien luona ja alkuviikon olen lentänyt paikasta toiseen. Tyhjentänyt ja hakenut kirppiskamoja. Kahviteltu ihanan ystävän kanssa. Autettu kaverille pöytä kantamalla se viidenteen kerrokseen. 

Eilen käytiin teatterissa katsomassa Tatu ja Patu Pihalla. Esitys oli aivan huikea ja todellinen huumoripläjäys. Nämä kaverit tavattiinkin jo blogiaamiaisella, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Huomenna tupa täyttyy ihanista naisista, joiden kanssa saan juhlistaa ihanaa (jäätävää) keski-ikäisyyttäni. Tänään on siis todellinen siivous/leipomis/valmistelut edessä. Mukavaa tulevaa viikonloppua Sinulle!











8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. On kyllä ihana paikka. Kannattaa käydä kurkkaamassa kun taas Turun suunnalla olet =)

      Poista
  2. Tuttu paikka. Tälläkin hetkellä tuolta ostettu räsymatto..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana paikka. Pitää tehdä näin kesällä uusi retki =)

      Poista
  3. Pimee Vintti on yks suosikkipaikoistani second handin suhteen! Marikalta löytyy aarteita joka lähtöön ja hinnat ovat enemmän kuin kohtuulliset. Parasta on varata aikaa, kierrellä rauhassa, istahtaa välillä sisäpihalle kahvikupin, kirjan tai käsityön kera. Mieletön miljöö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti <3 Täytyy varata paremmin aikaa kuin viime kerralla ja ehkä lämpimämpi päivä. Miljöönä on kyllä aivan upea! Kaipailisin parimetristä vanhaa ovea joten täytyy käydä kurkkaamassa mitäs tällä kertaa olisi tarjolla.

      Poista
  4. Miten ihmeessä mä en ole tuolla vielä ikinä käynyt!? Kuullut olen kyllä paikasta, mutta jostain syystä unohtunut käydä. Kiitokset muistutuksesta! Täytyypä kävästä tässä kesällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen =) Pitäisi itsekkin ajella siihen suuntaan vielä tämän kesän aikana =)

      Poista