Näytetään tekstit, joissa on tunniste Buzzaus. Näytä kaikki tekstit

Schär, Gluteeniton herkku


Viikonloppuaamuisin on mukava syödä aamupalaa hartaudella ilman sen suurempia kiireitä. Tavallisten karjalanpiirakoiden sijaan aamupalapöydässä olikin tällä kertaa jotain ihan muuta.

Dove Oxygen / Buzzador


Olen toiminut Buzzadorina jo jonkin aikaa ja olen päässyt mukaviin kampanjoihin mukaan. Tällä kertaa pääsin testailemaan Dove Oxygen hiustenhoitotuotteita. 

Buzzadorina oleminen tarkoittaa sitä, että pääsee osallistumaan erilaisiin kampanjoihin ja buzzaamaan niistä. Buzzador saa kokeiltavakseen erilaisia tuotteita ja kertoa siitä ystävillee jakamalla näytteitä. Kokemukset raportoidaan kampanjan aikana ja lopuksi myös Buzzadorille. Palkkiona buzzadori saa pitää kampanjan tuotteet. 

Olin oikein iloinen saadessani kutsun juurikin tähän kyseiseen kampanjaan. Taidan omistaa yhden rasittavimmista hiustypeistä päällä maan. Juurikin ne helposti rasvoittuvat. Olen tainnut kokeilla kaikki shampoot ja hoitoaineet, jota kaupan valikoimista saa ja muutamia kampaamotuotteita. Olen keskustellut myös asiasta kampaajani kanssa. Hiusten värjääminen rauhoittaa rasvoittuvaa päänahkaa hetkeksi aikaa, mutta todellakin vain hetkeksi. Viime aikoina on tuntunut, että yhä hullummaksi menee. Saisin siis pestä hiukset ihan joka päivä! Välillä suihkusta tullessani, hiukset tuntuvat edelleen likaisilta ja joudun pesemään ne uudelleen. Tämä on äärimmäisen rasittavaa. Olen toki saanut neuvoja siihen, että olen vain pesemättä hiuksia. Kyllä, tätä on kokeiltu, ei auta. Parin päivän jälkeen olen jo niin migreenin kierteessä, että hiukset on pestävä. Mutta entäs sitten Dove?

Ensikokemus Dove Oxygen moisture tuotteista oli ihana. Se tuoksu, joka leijaili nenään purkin korkin aukaistessa oli oikein miellyttävä.  Odotukset olivat siis korkealla. Suihkussa kastelin hiukset hyvin ensialkuun ja otin pienen määrän Dove Oxygen shampoota. Se levittyi mukavasti hiuksiin ja tuntui miellyttävältä. Huuhtelin shampoon hyvin pois ennen kuin laitoin hoitoaineen hiuksiin. Hoitoainetta en levittänyt ihan juureen asti, koska olen kokenut sen myös rasvoittavaksi tekijäksi. Huuhtelun jälkeen olin valmis. 

Pienen kuivattelun jälkeen kampasin hiukseni ja kammattavuus oli oikein sulavaa. Hiuksista leijaili hyvä tuoksu, mutta ei liian voimakas. Ensikokemus oli siis oikein miellyttävä. Muutaman käyttökerran jälkeen kuitenkin oma hiusteni ongelmallsuus nousi esiin ja rasvoittuminen tuntui taas tapahtuvan nopeammin. Mutta Sinulle, jolla on kuiva päänahka ja vauroituneet hiukset, tuote voi olla vallan mainio, koska tuote kosteuttaa ja hoitaa hiuksia ja päänahkaa. Minulle tuote saattoi olla liiankin kosteuttava. Käytän kuitenkin tuotetta silloin tällöin, koska sen tuoksu ja kammattavuuden helppous on mahtava! 

HuGs
-S-

LISÄÄ TIETOA BUZZADORISTA JA BUZZAAMISESTA LÖYDÄT TÄÄLTÄ 

Vileda & Buzzador





Olen Buzzador ja pääsin mukaan Viledan mikrokuituliina kampanjaan, josta oli oikein tyytyväinen. Pääsin kokeilemaan erilaisia liinoja, jotka oli tarkoitettu talon eri huoneisiin. Koko paketin lempiliinaksi päätyi Viledan mikrokuituliinaan, joka oli tarkoitettu ikkunoihin. Ensin kastellaan liina ja puristetaan niin kuivaksi kuin mahdollista ja sitten pyyhitään ja sillä selvä. Ikkuinat tulivat oikein kirkkaiksi ja ilman pesuaineita, minä tykkään. Lopuksi vain peset liinan ja laitat kuivumaan. Viledan liinat saa pestyä myös koneessa, joten käyttöikä pitenee huomattavasti. Tämä kampanja oli huippu ja kotikin kiiltää. Jos kiinnoistui itse Buzzaamisesta ja Buzzadorina olemisesta saat helposti tieto lisää TÄÄLTÄ!

HuGs
-S-

Buzz for White Smile


My sister-inlaw introduced me to Buzzing and I thought it would be something fun to do so I became a Buzzador. My first campaing that I took part of is very pleasent for me. I had braces for at least 5 years and I had them when I've been an adult. So I'm very exact when it comes to teeth and taking care of them. I was more than happy to be a part of Buzzadors campaing where I had a chance to try Pepsodent's White Now triple power gold toothpaste. There are so many whitening tootpastes on the market now and I have tried many of them, so I have to say I was a little skeptical about this. But IT WORKS!! At least for me. I was very happy about the results. I think my teeth looked whiter after a first try. I like the freshness it gives. Today my dear workmate was over for coffee so it was also a great time to Buzz her too. I hope she likes the product too. Have you tried this toothpaste and if you have, do you think it worked for you?

Minun kälyni esitteli minulle Buzzadorin ja ajattelin sen olevan hauskaakin kokeilla erilaisia tuotteita, joten niin minusta tuli Buzzador. Ensimmäinen kampanja johon osallistuin oli minulle oikein mieleinen. Minulla on ollut raudat ainakin viisi vuotta ja aikuisena. Olen siis tarkka kun puhutaan hampaista ja niiden hoidosta. Olin oikein innoissani, kun pääsin kokeilemaan Buzzadorin Pepsodentin White Now triple power gold hammastahnaa. Markkinoilla on vaikka kuinka paljon erilaisia valkaisevia tahnoja ja monia niistä olen kokeillutkin. Toisaalta se sai minut myös hieman skeptiseksi tätäkin tuotetta kohtaa. Mutta SE TOIMII, ainakin minulla. Jo ensi pesusta minusta tuntui, että hampaani olivat valkoisemmat. Sen antama raikkaus on suussa kiva. Tänään työkaverini tuli kahvettelemaan ja ajattelinkin hänen oleva oiva kohde Buzzaukselle. Toivottavasti hän tykkää tuotteesta. Oletko sinä jo kokeillut tätä hammastahnaa ja jos olet, toimiko se sinulla?

HuGs
-S-

#pepsodentwhitenowgoldsuomi#buzzador