I see Lemons


Uusi vuosi rullaa eteenpäin jo täyttä vauhtia. Moni meistä on saattanut tehdä listaa mielessään, toiset jopa paperille, mahdollisista muutoksista arjessa, jotta tämä alkanutkin vuosi tuntuisi taas himpun verran kevyemmältä tai paremmalta. Itse koin ehkä pienen järkytyksen käydessäni läpi vanhoja valokuvia. Löysin itsestäni kuvia vuodelta 2009, vuosi jolloin menimme naimisiin ja näin itseni pirteänä ja hyvänvointisena. Iho tuntui hehkuvan. Yltiömääräinen rakkauden tunne tietenkin tuo oman hehkunsa, mutta iho näytti olevan raikas ja hyvinvoiva. Nyt neljä vuotta myöhemmin katson itseäni peilistä ja ajattelen, että mitä on tapahtunut. Iho on epätasainen, tummat silmänaluset kielivät huonosti nukuista öistä ja taitaa ryppyjenkin määrä kasvanut. Unettomat yöt vaativat veronsa ja se näkyy iholla, kasvoissa ja koko olemuksessa. Täytyy myöntää, että en varmaankaan syö riittään hyvin ja terveellisesti. Juon aivan liian vähän vettä, saati sitten mitään nesteitä. Treenan kyllä ja rankasti, mutta se ei yksinään riitä. Jotain on tehtävä nyt ja heti!

Tänä vuonna aion keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini. Aion saada itselleni aikaa maata kurkut silmillä tai lillutella varpaita kuumassa suolavedessä. Uusien ihonhoitotuotteiden metsästys myös alkakoon. Myös ruokavalion muutos on tarpeen. Ei mitään radikaalia, mutta vähemmän sokeria ja enemmän kasviksia ja proteiinia. Uusin villitys on sitruunaveden juominen joka aamu tyhjään vatsaan. Se lupaa paljon, joten nyt odotellaan ihmettä. Haluan sanoa hyvästit tummille silmänalusille ja tervetuloa uusi raikas minä!

Kerrohan ihmeessä mitä sinä odotat tältä vuodelta ja vinkkiä maailman parhaasta silmävoiteesta!

This year will be my year. I want to concentrate of my wellbeing.

HuGs
-S-

4 kommenttia

  1. Hyviä lupauksia olet tehnyt,itsestä on niin tärkeä huolehtia kokonaisvaltaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei aina arjessa huomaa edes kuinka huonosti sitä voikaan. Tänä vuonna on pakko ryhdistäytyä.

      Poista
  2. Mäkin juon sitruunavettä aamuisin, mutta kahvia myös.:) Pysyy tasapaino kohdillaan. Sitten oon jo aika kauan juonut tosi paljon ihanaa yrittiteetä. Esim Clipperillä, Pukkalla ja Yogi Tealla on tosi hyviä juttuja. Toi sitruuna taitaa olla nyt jotenkin pinnalla, mun suosikkiteeni on tällä hetkellä Ginger & Lemon.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kahvista lähtee niin ihana tuoksu. Lopetin kahvin juonnin kohta kymmenen vuotta sitten. Vatsani ei vain kestänyt sitä enää. Siirryin mustaan teehen, kunnes sekin tuntui polttelevan vatsaa. Tällä hetkellä juon vain vihreää tai valkoista teetä ja joitain yrttiteitä. Clipperit on munkin suosikkeja =)

      Ihanaa viikkoa myös sinulle!

      Poista