I do






Häät olivat ikimuistoiset. Olen ollut aivan puhki viime päivät hääjuhlista ja etenkin valvomisesta. Sain lopultakin muutaman fiiliskuvan laitettua tänne blogiin. Meistä kaasoista ja koko hääseurueesta oli tallentunut mahtavia kuvia, mutta tunnistettavuuden takia jätän ne tänne laittamatta. Tässä kuitenkin muutama kuva päivän tunnelmista. Itse olin huipputyytyväinen kampaukseeni, joka näkyykin ensimmäisessä mustavalkoisessa kuvassa. Myös morsiammen tukka oli kauniisti laitettu.

Alkuviikko onkin mennyt päiväkodin aloitusta harjoitellessa. Neiti on ollut yllättävän reipas ja hyvällä mielellä ensi viikolla aloitamme uuden arjen. Huomenna on tarkoitus hakea mieheni isän asuntoauto ja loppuviikko vietetäänkin ähtärin seudulla.

The wedding was beautiful. Here's some shots from the party.

HuGs
-S-

8 kommenttia

  1. Voi, miten upeita kuvia ja ihana kampaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vastaaminen kesti. Ollaan täällä reissunpäällä vielä ja päivittäminen on ollut hankalaa. Kiitos paljon. Kuvattavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta aika ei oikein riittäny siihen häätohinassa ja kaason hommissa.

      Poista
  2. Ihania tunnelmia ja yksityiskohtia ja aivan upea kampaus! Tsemppiä uuteen arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi että vastaaminen kesti. Ollaan tällä hetkellä Tuurin leirintäalueella ja matkaa olisi tarkoitus vielä jatkaa puuhamaahan. Kiitos paljon. Kampaus oli upea. On ollut onni löytää sellainen kampaaja, joka osaa tehdä omannäköistä =) Kiitos. vielä =)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juhlat olivat kyllä hääparin näköiset ja oloiset =)

      Poista
  4. Hei, löytyihän täältä kuvia. Hääkampaus on kaunis ja herkkä. Myös kakku jäi mieleeni. Se on kerrassaan upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kuvan verran vain. Olisihan siellä kuvattavaa ollut, mutta aika ei oikein antanut myöden eikä oikein keskittyminenkään paikkojen kuvaamiseen. Miljöö oli aivan ihana vanha talli. Kakku oli muuten aivan nami, vaikka en sokerikuorrutuksista paljoa välitä =D

      Poista