Buzzador/ Vanish


Olen Buzzador ja tällä kertaa pääsin mukaan Vanish kampanjaan. 

Buzzadorina oleminen tarkoittaa sitä, että pääsee osallistumaan erilaisiin kampanjoihin ja buzzaamaan niistä. Buzzador saa kokeiltavakseen erilaisia tuotteita ja kertoa siitä ystävillee jakamalla näytteitä. Kokemukset raportoidaan kampanjan aikana ja lopuksi myös Buzzadorille. Palkkiona buzzadori saa pitää kampanjan tuotteet.


Lapsiperheen äitinä olin hyvin mielissäni mukaan pääsystä kyseiseen kampanjaan. Sain ison laatikollisen erilaisia Vanish tahranpostoaineita kokeiluun ja sekä ystävilleni näytteitä jaettavaksi. Valitettavasti omasta lähetyksestäni puuttui  tarhatestiin tarkoitettu liina, mutta omaan kokeiluun saadut tuotteet pääsivät kuitenkin kokeiluun alta aikayksikön. Vaikka neiti onkin jo kohta kolmevuotias ja osaa syödä (välillä) oikein siististi niin toisinaan sattuu ja tapahtuu.

Neidin Miina ja Manu haalari saivat erään ruokailun yhteydessä hieman osumaa ja pieni ahdistuksen tunne kasvoi sisälläni, kuinka saankaan spagettikastikkeen tahran pois? Lika ehti tietenkin jo pinttyä ennen pesuun pääsyä. Nappasin käteeni Vanish Power gelin, joka on Vanishin tehokkain tahranpoistaja. Pyörittelin geeliä likatahran päällä ja annoin vaikuittaa noin 15min ja sen jälkeen iskin koneeseen. Laitoin koneeseen myös Vanish Oxi Action tahranpoistoainetta, joka sopii kaikille väreille ja pesulämpötiloille. Purkin tunnistaa pinkistä väristä. 

Ja kuinkas sitten kävikään...



...Puhdasta tuli!!

Tämä tyytyväinen pyykkäri voi oikein lämmöllä suositella Vanishia vaikeankin tahran poistoon. Vanish perheeseen kuuluvat myös Vanish Oxi Action crystal white, joka sopii valkopyykille, joka tekee valkoisesta jälleen valkoisen. Tätä en ole vielä ehtinyt testaamaan itse, mutta testaukseen sopiva koirapehmo on jo kiikarissa. Kunhan saan vain harhautettua tytärtäni hieman. Koira on pehmoista tällä hetkellä se maailman tärkein ja aina mukana, joten voitte vain kuvitella miltä se näyttää, kun ravaa ihan jokapaikassa. Valkaisevan Vanishin tunnistat valkoisesta purkista. Vihreän korkin alta löytyy Vanish Oxi Action extra hygiene. Tämä tahranpoistoaine sopii sekä valko- että kirjopyykille ja tappaa pyykissä olevia bakteereja.

Vanish tuotteet jäävät varmasti osaksi perheemme pyykinpesua!

HuGs
-S-

PS. Lisää tietoa Buzzadorista löydät TÄÄLTÄ

Ei kommentteja