Näytetään tekstit, joissa on tunniste sewing. Näytä kaikki tekstit

DIY / Puppet Theather


Viime viikkojen aikana on tullut puuhasteltua kaikenlaista. Tietokoneen edessä ei ole tullut liiemmin aikaa vietettyä, mutta enempiä selittelemättä esitelläänpä yksi DIY projekteista, josta tuli aiemmin vinkattuakin.

Weekend Projects



Surauttelin ennen juhannusta Jiille Mekkotehtaan mukavan helpoilla kaavoilla mekon. Kangas löytyi Marimekon alelaarista jokin aika sitten. Tein ensimmäistä kertaa hihallisen mekon, joten olen oikein tyytyväinen lopputuloksesta. Mekko onkin oivallinen heinäkuussa juhlittaviin valmistujaisiin tai mieheni kummipojan rippijuhliin, joita juhlitaankin ensi viikonloppuna.

Juhannus sujui rauhallisissa tunnelmissa ystävien kanssa syöden ja jutustellen. Juhannuspäivänä ajeltiin mieheni vanhempien luokse syömään. Jiin serkukset olivat myös paikalla, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

Tänään on satanut koko päivän. Sainkin jostain syövereistä kaivettua inspiraation jatkamaan skräppäysprojektia. Olen aloittellut valokuvakirjaa, johon on tarkoitus koota perheen yhteisiä matkoja. Oli ihana katsella viime kertaisia Kanadan reissukuvia ja haaveilla uudesta matkasta. Josko sitten ensi vuonna...ehkä...

I sewed a dress for J and did some scrapbooking.

HuGs
-S-

Office...always a project?



Sainpahan napsastua muutaman kuvan työhuoneesta, vaikka valon määrä on minimaalinen. Tämä huone on kokenut ihan naurettavan paljon muutoksia viimeisen kahden vuoden aikana ja jos onni suo lisää muutoksia on tulossa myöhemminkin. Kaikkien muutoksien keskellä en kuitenkaan tunnu löytävän sitä oikeaa fiilistä koko huoneeseen. Ehkä juuri odotukset ja ajatukset mahdollisuuksista, juuri tekevät huoneesta keskeneräisen. Huone on juuri sopivan kokoinen työhuone, jossa on myös vieraiden mahdollisuus yöpyä, mutta itse en oiken tunnu löytävän koko huonetta meidän talosta. Välillä ompelukone kantautuu olohuoneeseen, milloin keittiöön. En edes muista milloin tietokone olisi työhuoneeseen itsensä löytänyt. No ehkä huone löytää joskus sen parhaimman käyttötarkoituksensa ja muotonsa. 

Viikonloppuna vierailimme ystävämme tyttären synttäreillä, onnea Eelle ja kiitokset mukavista juhlista. Sain myös samaiseen perheeseen syntyneen pikkumiehen tilkkutäkin vihdoin ja viimein valmiiksi. Ystäväni vauvakutsuille jokainen kutsuttu toi kaksi kangaspalaa, joista täkki lopulta koottiin yhteen. Mukava idea, mutta taidan luvata viimeisen kerran sellaisia tekevän. Mukavaa puuhaa, mutta omat kiiret saivat täkin teon venymään aivan liian pitkälle ajalle. Onneksi pikkumies sentään ei kävele vielä. 

Ensi viikolla riittää taas kahvettelua ja tohinaa. Huomenna pidän Me&I kutsut ja päivällä kahvetellaan ystävän kanssa. Keskiviikkona jälleen kahvettelua ja perjantaina miehen kanssa KAHDESTAAN syömään. Oikein ihanaa viikon alkua sinulle!

I finally finished my friends's baby blanket. Next week will be busy by friends coming over. Have a great start to your week!

HuGs
-S-