Questions and Answers


Sain ihanalta Annalta hauskan haasteen, jossa oli kinkkisiä kysymyksiä ja niihin pitäisi nyt raapustaa jonkinlaisia vastauksia.


1. Mistä unelmoit?
Onhan niitä haaveita, jos jonkinlaisia...Koti on vielä keskeneräinen. Paljon haavelua rakentamisen ja pihasuunnittelun kantilta. Unelmoin myös suuremmasta perheestä. Usein unelmoin myös matkustamisesta. Alkaa tämän naisen matkakuume olla sen verran korkealla, että jotain on tehtävä.

2. Uskotko intuitioon?
 Kyllä uskon. Monia asia loksahtaa paikalleen juuri sen vuoksi.

3. Mistä innostut?
Innostun monestakin seikasta. Sisustaminen on huippua. Uusien ideoiden etsintä ja niiden toteuttaminen. Nähdä se oman käden jälki. Valokuuvaaminen on hauskaa ja onnistuneet kuvat saavat minut innostumaan ja hyvälle tuulelle. Innostun kirpputoreista, vanhaintavaraliikkeistä, romuaitoista jne. Löydöt saavat aikaan kutkuttavan fiiliksen. Mutta innostun myös tienvarsille kertyneistä lehtikasoista syksyllä. Niitä on aivan huppua potkiskella kävellessään.




4. Aamu vai ilta?
Tämä on helppo, ehdottomasti ilta ihminen. Minusta on ihanaa nukkua aamuisin ja nysvätä illan hämärtyessä kaikenlaista. Minusta on välillä ihanaa, kun koko talo on aivan hiljainen, muksu nukkuu ja mieskin jo mennyt nukkumaan ja saan puuhata aivan omiani ja hörppiä samalla kuppi kuumaa teetä. 

5. Sanat vai kuvat?
Kliseinen sanonta, mutta kuva kertoo enenmän kuin tuhat sanaa, allekirjoitan tämän.

6. Mottosi?
 Mikä ei tapa, se vahvistaa!

7. Kaunein maisema?
Voih niitäkin on niin monta. Kaunis järvimaisema, jossa järvi on ihan pläkä tai oikein Suomi-elokuvan peltomaisema punaisine mökkeineen vai olisiko se sittenkin Vietnamissa tyhjä hiekkaranta keksipäivällä, kun kaikki ovat huilaamassa tai ehkä sittenkin valitsenkin ykköseksi Kalliovuoret Kanadassa. Siihen maisemaan haluan palata aina uudelleen. Se tunne kun vaellat solassa vuorten välissä. Vain kilisevä kulkunen kilkattaa siinä hiljaisuudessa (kello pelottaa karhut pois) ja yhtäkkiä edesstäsi juoksee joukku villejä peuroja. Mieletön fiilis. 

 
8. Maaseutu vai kaupunki?
Maaseulla on kaunista ja idyllistä. Lapsuuden muistoja löytyy paljon maaseudulta, mutta olen kuitenkin kaupunki tyttö. Kaipaan vilinää ja viskettä ympärilleni.



9. Mielenkiintoinen ajatus?
Minusta on mielenkiintoista se tunne, kun ystäväsi soittaa sinulle olet juuri hetkeä aiemmin ajatellut häntä tai toisin päin.

10. Miksi bloggaat?
Blogien takaa löytyy aivan ihania ihmisiä, joista bloggaamisen varrella on tullut ihania ystäviä. Minusta on ihana inspiroitua blogien parissa ja toivon myös oman blogini antavan teille jotain.

Haluan antaa tämän haasteen seuraaville blogeille. Anna oli kyllä laatinut huippuhyvät kysymykset, joten lainaan näitä samoja =)

Koti Aurorassa

Keski

Piirto

Hemma i Helsingfors

Mukavaa alkavaa viikkoa!

HuGs
-S-

8 kommenttia

  1. Kiitos haasteesta. Taidan tosiaan tämänkin jättää väliin, samantyyliseen kun olen hetki sitten vastannut. Kiva kun löysit blogiini :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Mä pyrin toteuttamaan,vaikka usein käy niin etten saa aikaiseksi kaiken keskellä! :) Oon varmaan maan epä haasteellisin bloggaaja :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, mielenkiintoisia kysymyksiä! :) Palaan tähän pian. :)

    VastaaPoista
  4. JohannaL, niin vähän ajattelinkin tuosta haasteesta =) Oli kiva käydä kurkkaamassa blogiasi, kivalta näyttää!!

    Eipä hätää A-R, olet itse samanlainen, mutta nyt sattui olemaan hetki, että päätin tarttua itse haasteeseen!

    Kiva juttu Jenni =)

    Kiitos paljon Ruususuun äiti =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta - laitanpa vastauksia tulemaan! :)

    VastaaPoista
  6. Moikka! Olipa kiva lukea vastauksiasi! Mäkin olen iltaihminen, ehdottomasti.:) Aamuisin saatan olla vähän kärttyinen. Ja valokuvaus on ihanaa, samoin lehtikasat ja Kalliovuorilla olen aina halunnut käydä.

    Ihanaa päivää!

    VastaaPoista