Year 2013, Thank You!


 



Aina vuoden lähentyessä loppuaan, nousee mieleen se joka vuotinen kysymys, Mihin se vuosi oikein katosi? Halusinkin koota muutamia kuvia kuluneesta vuodesta ja nostaa joitain mieleen painuvimpia tapahtumia esille. 

Vuoden vaihtuessa vietimme tyttäremme 1-vuotis syntymäpäiviä. Muistan silloin ajatelleeni, että Mihin se pieni vauvani katosi? Niin kiireellä maailmaan ennenaikojaan tullut ihana lapsemme oli jo kasvanut ja kehittynyt huimasti. Tuntui hienolta. Kevät kului muuten taloa ja pihaa laittaessa. 

Alkukesällä saimme jännittäviä vieraita. Talomme kuvattiin lehteä varten. Juttua odotellaan vielä jännittyneenä. Asuinalueellamme järjestettiin alkukesästä myös pihakirppis. Hauskaa puuhaa, vaikka ei niin hirveä myyntimenestys ollutkaan. 

Kesällä vierailitiin Fiskarsin antiikkimessuilla. Ilma oli kuin morsian sinä viikonloppuna. Kesällä vietettiin muutenkin pihalla paljon aikaa. Ulkona touhuttiin pihan kimpussa ja herkuteltiin helteellä jäätelöllä ja muurinpannuletuilla. Muurikka ostettiin kesällä ja olikin kovassa käytössä. 

Syksyllä pyörähdin ihanan Ystävän kanssa Helsingissä kirpputoreilla, sisustusliikkeissä ja herkuteltiin pizzalla. Oman pihan omenapuut antoivat pienen sadon ja sain leivottua elämäni ensimmäisen omenapiirakan. 

Ihanan ja lämpimän syksyn jälkeen talvi hiipi hiljalleen. Tuli ensilumi, joka heti suli. Ripusteltiin tunnelmallisia valoja ja alettiin odottamaan joulua. Ja saapuihan se sieltä, ihana Joulu. Jouluvalmisteluita aloiteltiin aikaisin tänä vuonna, mutta ei kaikki tullut vieläkään päätökseen. Jotain jäi siis vielä ensi jouluun. Joulukalenterin tekokin oli huiman hauskaa, jatkoa seuraa varmasti. Joulun aikaan oli aikaa ihanille ystäville ja perheelle.

Nyt käännän katseeni tulevaan ja toivon, että mahtava vuosi kaikkine uusine kokemuksineen on tulossa. Tervetuloa vuosi 2014! 

I had a great year and I'm hoping 2014 to be even better.

HuGs
-S-

8 kommenttia

  1. Ihan huippuhyviä kollaaseja! :) Varsinkin noi kesäkuvat on tunnelmallisia <3 Mutta syksylläkö me tosiaan oltiin shoppailemassa? Mulla oli ainakin kesäloma silloin :D no syksyä kohti oltiin joka tapauksessa menossa. Kivaa, että vuosi vaihtuu! Odotan innolla uusia tuulia. Mä myös aion vahtia, että sä bloggaat koko ensi vuoden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3 Olikohan se elokuussa se reissu?!? en edes muista enää =D no lämmin syksy oli tänä vuonna, joten menee ihan sekaisin. Odotan kans uutta vuotta jo ihan innolla. Suunnitelmia tulevalle vuodelle on jo kertynyt. Joo mä aion vahtia sua <3

      Poista
  2. Minä odotan myös innolla ensi vuotta blogisi parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna, ihana oli saada sinut seuraan mukaan tänä vuonna =) Ja oli mukava löytää myös sinun blogisi =)

      Poista
  3. Iloa uuteen vuoteen! Sinulla on ihania kuvia&ideoita täällä - olen vaan ollut huono kommentoija. Jospa ensi vuosi toisi parannuksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Peppi ja oikein paljon onnea ja iloa sinun tulevaan vuoteen. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3 Pakko myöntää, että itsekkin olen liian huono kommentoija. Siinä on minullekin hyvä lupaus ensi vuodeksi =)

      Poista
  4. Mukavia kuvia täällä ja innolla jään seurailemaan tätä blogia ensi vuonnakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kirsikka <3 Hymy nousee kasvoille!! Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista