Two years, Bunny ears


Hupsista, kun tulikin pieni bloggaustauko kaiken puuhan keskellä. Innostuin niin maalailemaan neidin pientä pöytäryhmää ja nuken kehtoa. Aikas karkkiväritystä on tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin. Eilen vietetiin neidin 2-vuotis syntymäpäiviä perheen ja läheisten ystävien kera. "Kaksi vuotta pupun korvat"- oli juhlien teemana. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi kaikenlaista kivaa ideaa juhlia varten ja pupuilla mentiin tänä vuonna. Neiti oli samalla ihmeissään ja tohkeissaan saamastaan huomiosta aluksi, mutta katosi sitten juhlien keskellä serkkupoikansa kanssa yläkertaan leikkimään. Tänään olisikin tarkoitus käydä vielä minun vanhempieni luona syömässä ja tervehtimässä samaisia serkkuja. Asuvat sen verran kaukana, että harvemmin nähdään, joten käydään "tankkaamassa" perhesuhteita. Meidän ihana kummityttökin siellä nähdään. Ensi viikolla siis lisää projekteista. Ainakin kuvia nojatuoleista luvassa. 

We had our daughter's 2 year birthday party. We went with a bunny theme.

HuGs
-S-

16 kommenttia

  1. I love this Bunny! So cute!

    I almost always read your posts but the time is not always enough for leaving a comment.

    Take care and have a nice sunday!

    Hug Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you ❤ I thought it was a perfect for a little girl.
      I know what you mean. I usually read quickly wiht my phone blogs and it feels like there is never time to answer. So I'm with you 100%. =) But I'm glad to hear that you read <3 Have a great Sunday too and take care!!
      Hugs to you too ❤

      Poista
  2. Onnea pienelle sankarille! <3 Aivan ihana synttäriteema ja suloisesti toteutettu! <3

    VastaaPoista
  3. Jee! Paljon onnea! 2-vuotta on mahtava ikä ^^
    Hienoja pupumuffinsseja ja kivasti kekkastu tuo 2 korvaa=vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ❤ Mahtava ikä tosiaan. Aina ei edes ymmärrä miten se voi olla jo niin iso ja osata kaikenlaista =)

      Poista
  4. Onnea sankarille, kivannäköinen koristelu synttäreillä!
    Meilläkin oli käytössä tuo pupuvuotta, kun kuopus oli kaksi. Ikää kysyttäessä hän aina ilmoitti, että on pupuvuotta. Hoidossa taas ruokaillessa käytettiin sanontaa, että maista vielä pupuvuosien verran ja se taisi toimia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Itse olen parivuotiaana hokenut "kaksi vuotta pupun korvat", joten siitä se ajatus sitten lähti =)

      Poista
  5. Ehdit kyllä kaikenlaista vääntämään! Hienoa :) Ja odotan kuvia niistä muista projekteista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välllä saa aikaseksi, mutta välilä hommat taas seisoo. Kai se on pakko silloin ahertaa kun vimma iskee päälle =) Juu koitan laittaa pikapuolin kuvaa muistakin =)

      Poista
  6. Paljon onnea pienelle sankarille! <3 Ja kuvia äkkiä niistä muista projekteista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ❤ Juu laitetaan heti kun saan räpsittyä kuvaa =)

      Poista
  7. Ihastelinkin näitä jo instan puolella ja en voi muuta kun hehkutaa kuinka ihanat pupu teemat siellä on ollut. Niin hempeetä,tykkään! Ja onnea sankarille!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤ hempeä oli. Saa nähdä mitä ensi vuonna keksitään. =)

      Poista
  8. Ihania pupusia <3 Onnea synttärisankarille, meillä juhlittiin pidemmän kaavan mukaan esikoisen kuusvee synttäreitä. Nyt tuntuu siltä että on juhlittu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Miten nuo lasten synttärit ovatkin niin uuvuttavia, vaikka hauskaa onkin väkertää ja laittaa. Olin ihan kuitti, kun vieraat lopulta lähtivät. Onnea myös kuusi vuotiaalle, apua kohta jo kouluunkin =D

      Poista