Finds from Marimekko




Kameran laturini on teillä tuntemattomilla ja ahdistukseni kasvaa kohisten. Sen on löydyttävä ennen lauantaita. Silloin suuntaan Helsinkiin tapaamaan ihania blogi-ystäviä ja kameran on oltava latingissa. Mutta siitä reissusta lisää myöhemmin. Tiedossa on kuitenkin hyvää ruokaa ja sisustusputiikkeja ja mikä parasta, aivan mahtavaa seuraa. 

Sain kuitenkin napsastua viimeisillä kameran henkosilla muutaman kuvan viime sunnuntain löydöistä. Piipahdimme äitini kanssa Humppilan Marimekon tehtaanmyymälässä "salaisilla sunnuntaipäivillä". Liekkö nyt niin salainen, mutta alennuksia oli kuitenkin tarjolla. Mainos lupasi paljon. Kankaita alkaen 10€/m, joten olihan sinne lähdettävä. Olohuoneen valkoiset verhot tuntuvat jotenkin tylsiltä ja olisi kiva löytää uudet vethot. Tai itse olen ajatellut, että yksikin väriläiskä tekisi hyvää. Ei kaikkia verhoja tarvitse vaihtaa. 

Verhoja ei sitten löytynyt, mutta neidille ensi syksyksi/kevääksi ihana sadetakki sopuisaan hintaan. Värikin oli aivan kohdillaan. Neiti itse innostui enemmän takin sisällä olleista autoista. Mukaan lähti myös kivet servettejä ja pieni peltirasia. 

Viimeinen löytö oli sarjassamme " pakko saada, vaikka en tiedä mihin sen laittaisin ", joten ostin Marimekon HaliHali taidekankaan. En nyt suuremmin sitä tähän availlut, mutta googlettamalla löytyy kuvaa heti. Oikea väriläiskä, mutta ei ihan olohuoneen verhomateriaalia kuitenkaan. Katsotaan nyt sitten, että löytääkö paikkaansa mistään. Ainakin lapselle päiväpeitoksi sänkyyn, jos ei muuta.

Mukavaa viikkoa Sinulle!

I visited Marimekko's factory store last sunday. Made some great finds with good deals. Enjoy your week!

HuGs
-S-

6 kommenttia

  1. Ääh,nämä mun kommetti yritykset ei aina onnistu. Jostain syystä teksti katoaa yllättäin. Katsotaan tuleeko tämä nyt perille :) sitä tulin kertomaan et kyllä täällä vierailen ihailemassa kuviasi ja lukemassa juttujasi,vaikka kommetit usein jää laittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos A-R ❤❤❤ Sinun kommentti lämmitti tätä sydäntä ihan mahdottoman paljon ❤❤❤❤

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos =) Toivotaan, että kestää kovaa käyttöä !

      Poista