Busy week and Greenhouse Harvest




Eilen kävin poimimassa oman kasvihuoneen antimia. Sato on ollut yllätyksellisen hyvä. Tomaatteja oli kypsynyt jo muutama kourallinen ja muutama chili-paprikakin oli saatavilla. Aivan mahtava fiilis, kun sato tuottaa tulosta. Aamulla tulikin herkuteltua omilla tomaateilla aamupalaa. Ihanan mehukkaita ja makeahkoja olivat. Hyvä yhdistelmä suolaisen kinkun kanssa.

Alku viikko vierähti niin vauhdilla, että en ole blogiakaan kerennyt päivittämään. Maanantaina lähdin mieheni siskon kanssa extempore reissulle uutta autoa hakemaan. Auto majaili Tampereella, joten saimme siitä mukavan kesäretken aikaiseksi. Autokin oli siskon mieleen ja uudella autolla ajoimme takaisin kotiin.

Tiistaina oli alennusmyyntien vuoro. Pitkästä aikaa löysin itelleni jotain. Uudet bikinit ja alusvaatesetin ihan pilkkahintaan. En kuitenkaan osaa olla ostamatta lapselle mitään, joten neiti sai canvas-housut syksyä varten. Näillä keleillä ei taida paljoa vaatetta päälle edes kaivata. 

Näin myös rakasta lapsuuden ystävää. Hänen laskettu aika lähestyy kovaa vauhtia ja kävimmekin katsastamassa uudelle tulokkaalle vaatteita. Vino pino vaatteita löytyi Polarn O. Pyretin Outletista sekä itse liikkeestä. On ne pienet vaatteet vaan niin ihania. 

Huomenna suuntaamme toisen lapsuuden ystäväni ja hänen perheen kanssa Fiskarsin antiikkimessuille. Toivotaan hyviä löytöjä. Oletko Sinä menossa antiikkimessuille tänä vuonna?

I have had a busy week. I'm also super happy with our greenhouse. It's really giving some harvest. Tomorrow we are going to antique fair in Fiskars.

HuGs
-S-


6 kommenttia

  1. Onpa sulla tullut hienosti jo satoa. Meillä tuli eilen ensimmäinen mansikka :) Ja ihanat astiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli paljon mansikoissa raakileita, mutta katsotaan miten sadon käy. Perunat odottaa nostamista. Ei olla raaskittu vielä nostaa =D Josko viikonloppuna uskaltaisi. Tykkään astioista kans. Harmittaa kun en älynnyt niitä silloin Ikeasta enemmän ostaa...

      Poista
  2. Minulla ei ole kasvihuonetta ja tomatit sekä chili ovat kyllä niin kitukasvuisia...varmasti alkukesän kylmyys teki tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä oli pari chiliä, jotka eivät myöskään menestyneet alkukeväästä kylmyyden takia. Ensi vuonna olisi tarkoitus idättää yhtä ja toista siemenestä asti ( tai ainakin kokeilla ) miten kasvihuoneessa kasvaa siemenesetä saakka

      Poista
  3. Piti mennä Fiskarssiin/Billnäsiin, mutta suunnitelmat muuttuivat, eikä mennäkään :/ Kuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, ensi vuonna sitten. Billnäs jää meilläkin väliin. Fiskars on ollut parempi aarteiden löytymispaikka, joten emme ole pariin vuoteen käyneet siellä. Kuvia laittelen varmasti =)

      Poista