Little Glass Birds





Kaivellessani jouluvaloja törmäsin kaapin perukoilla pakettiin, jossa oli Pentikin valkoisia lasilintuja. Paketti on ainakin pari vuotta vanha, koska en muista ottaneeni lintuja esille viime vuonna laisinkaan. Linnut on löydetty Loimaan Sisustustalo Ribbonin alennuslaarista. 

Keittiön kattoon olen ripustanut ison oksan, johon ripustellaan eri vuodenaikojen juhlien tai ihan fiiliksen mukaan milloin mitäkin. Nyt linnut saivat vuorostaan lentää oksille. 

Tänään saimme ensilumen, mutta taitaa olla jo huomiseen sulannut. Töissä puuhastellaan isänpäiväkahvitusten parissa ja viikonloppuna juhlitaan omia isiä.

HuGs
-S-

6 kommenttia

  1. Hei kiva idea tuo oksa! Ja hyvältä näyttää oksilla lentelevät lintuset, varsinkin tuota herkullista tapettia vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Se on nyt vuoden päivät katossa roikkunut. Välillä tulee sellainen olo, että sen voisi ottaa poiskin, mutta tuntuu aika tyhjältä jo ilman. Oma juttu on toki pitää se puhtaana =)

      Poista
  2. Oksa, tapetti ja lasiset linnut. Herkkä ja kaunis yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤ tähän vuodenaikaan toimii hyvin =)

      Poista
  3. Ihanan näköinen ja nyt tapetti ainakin on kuin piste iin päälle tuossa asetelmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tämä tapetti on kyllä tähän vuodenaikaan ihana =)

      Poista