Tapettivalintoja



Veranta on vihdoinkin siinä pisteessä, että tapettien valinta (uusien, koska vanhat tuli heitettyä sinne eteisen seinään) olisi ajankohtaista. Viime viikonloppuna tuli myös sudittua viimeiset maalit patteriputkiin.  





Tai tähän pitänee varmaan korjata, että mieheni suti patteriputket. No onneksi en minäkään ihan toimeton ollut...

Mahdatteko vielä muistaa olohuoneen tauluseinäprojektin, josta kirjoittelin TÄÄLLÄ? No silla aikaa, kun mies suti patteriputkia, minä maalasin olohuoneen seinän ja nyt se hohtaa puhtauttaan. Valokuvat lojuvat nyt pitkin olohuonetta, koska uhkarohkeasti ajattelin laittaa taulut seinälle kaksipuolisella teipillä ja nämä teipit ovat vielä hankkimatta. Olen ollut todella tyytyväinen teippailuun, sillä eteisen taulut ovat ainakin pysyneet teipeillä tosi mukavasti seinässä. 

Ajatuksena olisi läiskiä taulut mielivaltaisesti sinne tänne, mutta nyt mietin itse tauluja. Tällä hetkellä kaikki kehykset ovat samanlaisia. Ajatuksena olisi laittaa sekalainen sakki erilaisia tauluja. Kaikki kehykset saisivat olla kuitenkin mustia. Valokuvat pysyvät edelleen mustavalkoisina. Värilliset kuvat tuntuvat nyt liian paljolta ja rakastan mustavalkoisia kuvia.

Mutta jos olohuoneessa värilliset valokuvat tuntuvat paljolta niin verannalla ei kyllä värejä säästellä. Kuvittelin olevani hyvinkin mustavalkoinen ihminen, mutta kotini värimaailmaa katsellessa taidan olla kaukana siitä. 

Olen tällä hetkellä ihastunut kukkatapetteihin. Kaipaan väriä ja elämää seinille. En osaa kuitenkaan  kuvitella valitsemiani tapetteja mihinkään muualle kuin verannalle. Astuessa ovesta ulos, on keskellä takapihan puutarhaa viidakkoa. Todellisuudessa näkymä on kaikkea muuta kuin hyvinvoiva ja laitettu puutarha, mutta siltä se näyttää kun suljen silmäni. Verannan ikkunoista avautuu näkymä myös kasvimaalle, joten verannalla istuessa kukkameri tuntuu juurikin oivalliselta valinnalta seinille. 

Kollaasi koostuu kuudesta kukkakuosista ja on pakko myöntää, että valinta tulee olemaan vaikea. Ylärivin toinen on Boråsin Herbarium, joka löytyy Wallpapers by Scandinavian designers mallistosta, taitaa olla lempparini, mutta myös alarivin ensimmäinen Sandbergin Amelie on aivan ihastuttava. Muut kollaasin kuosit ovat hieman herkempiä ja ehdottomasti myös varteenotettavia vaihtoehtoja. Voi tätä valinnan vaikeutta!

 





10 kommenttia

  1. Ihania! Haaveilen myös vastaavanlaisesta tapetista, mutta totuus on että en osaisi ehkä laittaa sellaista mihinkään nykyisessä kodissa. Nuo sun suosikit on eniten minunkin mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se, en minäkään =D Mutta verannalle toimii (toivottavasti) Ajattelin muuten kerrankin mennä astetta pidemmälle ja vetää tapetin joka seinälle =) MÄ olen niin old fashion että meillä on edelleen tehosteseiniä.

      Poista
  2. Wau! Aivan ihania tapetteja! Uskon, että valinta on vaikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin hankkia näytepalat täällä kertaa ja teippailla verannan seinään ja ihmetellä siten. Ei ole kiirettä joten ehkä tulisi sitten se oikea valinta =)

      Poista
  3. Tsemppiä valintoihin, oma suosikkini on viides :) minä olen muuten ostanut kaupasta sellaisia taulukoukkuja, jotka perustuvat johonkin teippi-ideaan myös, mutta lähtevät irti jättämättä mitään jälkiä... Voi kun en muista nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Toi viides on ihana. Pitäisi tilata mallipalat, haluasin, että tapetin pohja on puhtaan valkoinen...Joo, hei ne on just niitä Ceellä alkavia ja sit M6 lukee jossain kulmassa. Mutta mä olen laittanut ne edelliset ilman niitä koukkuja =D Joka kulmaan ja painanut lujaa. Toiaalta jos nyt vetäis koukuilla säästän varmaan pitkän pennin, mutta ne on just niitä mitä tarkoitat. En itsekkään muista nimeä =D

      Poista
  4. Ohhoh, nyt on kyllä vaikea paikka valita: nuo on kaikki hienoja!
    siksi vikaan ei menekkään mikään valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paljon kukkia =) Nyt mennään omilla mukavuusalueiden rajamailla, mutta tykkään silti =D

      Poista
  5. Ihana blogi!! Minä olisin vetänyt rohkeana kukkaa meidän eteiseen vaan mentiin halvalla tapetilla jälkikasvun ja koiran takia. Kunhan Kura/sotku/tussikynät seinissä vähenee niin Ah laitan sellaisen tapetin kun haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 No arvaa just tänään tultiin sisälle ja neiti nojaili kuraisilla hanskoilla eteisen seinään. Onneksi oli valkoinen maalipinta, jotta saa pyyhittyä =D

      Poista