Tunteiden vuoristoradalla

Blogin nimi vaihtui jo aikoja sitten. Tarkoitus oli lähteä ryminällä takaisin aktiiviseen blogimaailmaan, mutta toisin kävi. Ehkä lähdenkin ensimmäisenä avaamaan vain kuulumisia ja siitä sitten pienin askelin tekemään paluuta...

Oma jaksaminen on ollut viimeisen kuukauden aikana ollut aika vaakalaudalla. Positiivista energiaa on keräilty sieltä ja täältä. Pakko myöntää, että lasken jo päiviä kesään ja tulevaan lomaan. Tämän kauden työrupeama ottaa ison osan voimistani. Ehkä liian tunnollinen työntekijä, joka kantaa ajatuksissaan työn tuomat murheet myös kotiin. Työkaverin kanssa on tullut rupateltua työpäivän jälkeen (liian) pitkät tovit työasioista. Tässä minulla on rutkasti parannettavaa. Liiallisella vatvomisella ei saa aikaan kuin huonot yöunet ja mikään ei kuitenkaan hetkessä muutu. Onneksi nautin työstäni haasteista huolimatta.

Työkavereiden merkitys on jaksamiselle ihan hurjan suuri. Hyvässä porukassa viihtyy ja työ tuntuu rutkasti kevyemmältä. Toisinaan työkaveruus muuttuu syvemmäksi ja kehittyy aidoksi ystävyydeksi. Olen ollut hyvin onnekas tällä saralla, koska omasta työyhteisö(i)stäni on löytynyt tällaisia helmiä ja näin aikuisiälläkin on syntynyt tärkeitä ihmissuhteita. Omalla nykyisellä tai ex-työporukalla on tullut istuttua iltaa työpäivän jälkeenkin ja parannettu maailmaa. Näin huomaa ihmisten ihanuuden, jonka saattaa kiireisen työpäivän aikana unohtaa. Työkavereiden tuki on tärkeää ja sen voima kantautuu myös työelämän ulkopuolelle.

Puoliso, perhe ja rakkaat ystävät ovat kuitenkin se läheisin tuki, jonka voimalla on jaksettu eteenpäin. Neiti on kyllä pitänyt siitä huolen, että äiti ei jää paikoilleen turhia murehtimaan. On rakennettu majaa, legoja ja leikitty kauppaa sekä keppihevosilla ratsastuskilpailua.  Kun laukkaa yläkertaa ristiin rastiin, saa hymyn väkisinkin suupielille. 

On täällä yritetty vähän remontoidakin. Ollessani ystäväni luona viettämässä inspiroivaa viikonloppua kuukausi sitten, innostuin ostamaan purkillisen vihreää maalia. Kohta makuuhuone näytti tosi vihreältä, liian vihreältä. Stressin lievitykseen on siis maalattu makuuhuonetta takaisin valkoiseksi ja uutta hieman vaaleampaa sävyä on yritetty pohtia erittäin vihreän tilalle. Myös työhuoneen muutos on aloitettu. Siellä maalia oli kahdessa sävyssä. Seinän yläosa on valkoinen ja alaosa harmaa. Tällä hetkellä huone maalataan jälleen kerran kokonaan valkoiseksi, jotta saadaan freesi alku. 

Positiivista energiaa olen hakenut myös puutarhan perukoilta. Haravalla on huidottu menemään ja bongailtu uusia alkuja mullasta. Onneksi aurinkokin jo lämmittää niin kivasti. 

Mutta aurinkoa tai ei on kuitenkin tunteiden vuoristoradalla vaunut kiihtyneet sellaiseen vauhtiin, että on jo itsekin vaikea pysyä perässä. Olen saanut tuntea valtavan onnen tunteen, leijua pilvissä ja vain hymyillä. Viikko sitten jokin repäisi minut alas pilvistä ja kolisten. Kuului vain valtava tömähdys ja ilo oli poissa. Päässä pyörii miljoona kysymystä ilman vastausta. Saimme kuitenkin vastauksen, hyvin epäselvän ja rintaa raastavan. Siitä seurasi tuskallinen odotus ilman mitään takeita tulevasta. Olen tämän viikon ottanut aikalisää omille ajatuksille ja tunteille. Työpaikalle ei ole ollut mitään asiaa, koska itsensä kasassa pitäminen on ollut hieman haasteellista. 

Huomenna olen viisaampi ja vahvempi (toivottavasti)