Joko sitä nyt saisi itseä niskasta kiinni ja lopettaisi herkuttelun? On tuntunut luisuvan taas kaikki lupaukset ja ajatukset paremmasta ja terveellisemmästä elämästä kuin kankkulan kaivoon. Eipä ole sitruunavesikään maistunut viime viikkoina. Itseasissa luinkin jostain netin syövereistä, että sitrushedelmät voivat aiheuttaa migreeniä ja tätä ärsyttävää ongelmaa on taas esiintynyt hieman enemmän. Luulen kyllä suurimmaksi laukaisijaksi tällä hetkellä tuon suht korkean stressitason. Totesinkin miehelleni, että kun opinnot on vihdoin kasassa, olen varmaan tiputuksessa sen jälkeen. Eipä olisi tuokaan ensimmäinen kerta.
Tilasin Hanna Skytän Fuel Food kirjan pieneksi porkkanaksi uutta tervettä elämää ajatellen. En ole syntynyt kauha kourassa, joten jos jotain uutta kokeillaan, on mentävä tunnolliesti reseptikirjan ohjeiden mukaan. Kaikenlaisia ihania ohjeita on kirjan sivut pullollaan, mutta vaatii hieman jauhokaapin tarkastelua ja kaupassa käyntiä. Oli sen verran vieraita aineita resepteissä, että niitä ei tavallisesti meidän kaapista löydy.
Huomenna on tarkoitus viedä neiti miehen siskolle hoitoon ja me pääsemme nauttimaan peltileipää ystävien kera. No keskiviikko on varmasti hyvä päivä aloittaa se parempi ja terveempi elämä, vai mitä?
When can I stop eating sweets? Maybe Fuel Food gives me some energy to start.
HuGs
-S-