Me&I Favorites





Elokuun puolessa välissä Me&I lanseerasi uuden mallistonsa. Itse pidin lastenvaatekutsut juuri tuona kyseisenä päivänä. Ystäviä oli kokoontunut suuri joukko, joten minulla ei ollut aikaa hääriä kameran kanssa vaan koko aika meni emännöimiseen. Vasta kun vieraat olivat lähteneet, oli minulla hetki aikaa käydä hipelöimässä mallistoa ja tehdä ns. ostopäätökset. 

Lasten mallisto oli tälläkin kertaa ihan super ihana. Meillä on neiti sen verran iso tyttö jo, että kertoo hyvinkin tarkaan mitä vaatteita päällensä suostuu laittamaan. Monella pienellä neidillä on ilmeisesti sisäsyntyinen himo pinkkiin, niin kuin meidänkin. MUTTA meillä tykätään autoista, busseista, traktoreista, kaivinkoneista jne. Koko malliston lempparipaita oli kaikkea muuta kuin pinkki. Hyvinkin ruotsalaishenkinen bussipaita sai meidän neidin hyppimään ilosta kiljuen " Jee, BUSSIPAITA, Äiti kysytään joulupukilta tuota!" No ei tarvinnut jouluun asti odottaa ja bussipaita on ollut kovassa käytössä. Myös pinkki heppahattu on ollut hittijuttu.

Oletko muuten sinä Me&I vaatteiden ystävä?

HuGs
-S-

PS. Neiti halusi itse ensimmäistä kertaa olla kuvausmallina

4 kommenttia

  1. Ihania <3
    Me&i tekee kyllä ihania vaatteita<3

    Aiemmin kun esikoinen oli pienempi niin pidin kutsuja usein, mutta nyt on jäänyt vähemmälle.
    Vaatteet ovat kyllä ihania, todella käytännöllisiä ja materiaalit ovat hyvät.

    Täytyypä kanssa käydä netsitä tilaamassa meille näitä jossain kohti <3

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minäkin tykkään =) Pidän erityisesti heidän kuoseistaan ja rohkeista väreistä. Tuotteet tuntuvat mukavilta päällä ja ovat pitkäaikaisia. Olen jemmaillut säästöön mahdollista seuraavaa varten, mutta vielä ei ole se seuraava antanut minkäänlaista merkkiä. Ehkä sitten jossain vaiheessa.

      16.9 tulikin muuten uudet miikkaireiden lisäykset. Oli aikas söpöjä pingviinijuttuja =)

      Ihanaa viikoloppua <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on kyllä raikas ja meillä eritoten neidin mieleen =)

      Poista