Behind the Cups



Mukava viikonloppu sai lopulta hieman ikävän käänteen, kun pikkuneiti törkkäsi sormellaan niin kivasti silmääni, että sarveiskalvo meni hieman rikki ja sain kunnon haavan silmään. Pari päivää meni sekavissa tunteissa stressitason noustessa sataan ilman kunnon näkökykyä. Olen laatinut tiukat aikataulut opinnoissa ja ahdistus kasvoi, kun tajusin, että en pysty hetkeen kirjoittamaan. Yllätyksekseni nyt silmä tuntuu jo paremmalta ja koneen kanssa tulee toimeen. Ystävien kanssa kahvittelutreffejä piti myös siirtää. No onneksi nyt on jo parempi ja elämä alkaa voittaa.

Täällä haaveillaan jo kovasti lämpimästä keväästä ja kesästä. Ihanista teehetkistä verannalla tai terassilla. Tokaisinkin juuri miehelleni, että kyllä se aurinko vaan saa ihmeitä aikaan ja alkaa taas pihahommat ja remppaaminen ulkosalla kiinnostamaan. Mitä kaikkea kivaa voikaan puutarhaan taas tehdä? Suunniteltiin myös muksulle pihakeinua. Must Do- listalle on myös ilmestynyt kasvihuone vanhoista ikkunoista, kasvimaata, terassille pieni katos, leikkimökin kunnostamista ja maalausta jne. Yhtäinnokas mieheni jatkoi vielä lauseella, " tee se gradu nyt ensimmäiseksi valmiiksi ja sitten maalaat kivijalan". Jeps, näillä mennään taas. Kivaa päivää Sulle!

I'm dreaming of warm spring days and summer nights. I'm craving to get my hands in to the garden.

HuGs
-S-

Ps. Tervetuloa uudet ihanat lukijat! Welcome you lovely new followers!

4 kommenttia

  1. Onneksi ei silmälle käynyt pahemmin!
    Nuo vanha Arabian kupit ovat kauniita..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi ja parantuminenkin on ollut yllättävän nopeaa. Kupit ovat intohimoni. Keräilen niitä aina kun sattuu sopivia kohdalle.

      Poista
  2. no huh huh. Voin vaan kuvitella sitä stressin määrää kun silmässä on jotain vikaa.. mutta toivotaan että paranee ja zemppiä!
    täällä on kans gradun kanssa vielä vaiheessa.. kyllä tää tästä! Voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤ Silmä on tosi paljon parempi eli nokka kohti kirjasto viikonloppuna. Tein taktisen liikkeen ja lähetin gradun ohjaavalle opettajalleni luettavaksi, joten sain livitettyä stressiä siten. Odottelen nyt palautetta, joten voin hetken hengähtää.

      Poista