Busy Week with Lazy Weekend



Kiireinen viikko takana, joten instakuvilla mennään. Mitäs tänne kuuluukaan? Viikolla tuli pohdittua (jälleen) keittiön kohtaloa ja eritoten tuon punaisen tapetin. Tuskin ennen joulua ainakaan vaihtuu, koska parin kuukauden kuluttua tuo väri on mitä mainioin joulufiilistelyyn. Kyllä, täällä puhutaan jo joulusta. Meillä neiti on hakenut iltasaduksi jo tonttukirjat. Onneksi ei sentään koristeita ole kaiveltu esille. 

Pyörähdin myös pikaisesti kirpparilla. Neidille löytyi super edulliset talvirukkaset ja äidilleni löysin vanhaa Arabiaa. Pomonat ovat olleet hänen keräilylistallaan, joten nappasin mukaani, kun vastaan tuli oikein hyväkuntoinen ja kivan hintainenkin yksilö. 

Perjantaina vietettiin sadonkorjuujuhlaa työpaikalla. Lapset olivat tuoneet kotootaan ihania herkkuja, joita sitten yhdessä maisteltiin. Iltasella oltiin koko perheen voimin puistossa myrskytuulta uhaten. Pakko oli kuitenkin luovuttaa tuulen yltyessä sietämättömäksi. Hiekka tuntui pöllyävän ikävästi silmiin asti. 

Viikonloppu aloitettiin rauhallisella aamulla. Takka sytytettiin ja aamupalaa nautiskeltiin pitkän kaavan mukaan. Eli syömiset syötiin keittiössä, mutta teekupposen kanssa siirryttiin olohuoneen sohvalle. Muumit löysivät uuden kodin talohyllystä, joka olisi tarkoitus vielä tuunailla kodikkaammaksi. Talon kliinisyys ei haitannut kuitenkaan leikkijää.

Iltapäivällä kävimme juhlistamassa appiukon 60-vuotis synttäreitä ravintolaruuan merkeissä. Kotiin tultaessa kävimme mieheni kanssa keskutelua verannan kohtalosta. Kyllä, nyt se tehdään valmiiksi ja pian! 

Mukavaa viikonloppua!

Busy week behind. Kitchen planning, flea markets, nice work days and lazy start for weekend. Have a great weekend!

HuGs
-S-

8 kommenttia

  1. Mä niin tykkään tuosta tapetista (tosin ei sopisi meidän kotiin). Kiva Arabia löytökin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ole myöskään raaskinu sitä pois repiä, vaikka ei ole oma valintani. On vaan niin pirun tumma vaikka kaunis onkin. Koko keittiö on ihan pimeä...

      Poista
  2. Kivoja kuvia ja kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos =) Ja kivaa viikonloppua myös sinulle!!!!

      Poista
  3. Minä vietin tänään työpäivää sadonkorjuuteeman merkeissä myös, ihana syksy! Meillä oli tuota samaa tapettia eri punaisena edellisessä kodissa ja tykkään siitä aina vaan. Pomonatkin on kivoja, mutta yleensä niin hintavia, ettei mun kokoelma ole juuri karttunut.
    Kivannäköinen kuvakattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Syksy on ollut ihmeellinen tänä vuonna, aivan ihana ja lämmin. Tykkään itsekkin tuosta tapetista ihan tosi paljon, mutta se on vain niin tumma ja hallitseva tuohon keittiöön. Haluaisin välillä vaihtaa väriä ja raikastaa tilaa ja valoa. Tuo tapetti imee kaiken tuon pois. Jossain toisessa huoneessa se ehkä voisi mennäkin =)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No eikös olekin. Joskun on vain otettava rennosti ilman suurempia suunnitelmia =) Mutta toinen päivä on sitten jo itselle liikaa. Tänään on pakko ainakin siivota =)

      Poista