Sleepless Cookie Monster





Viikonloppua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Isäntä on ollut koko viikon työreissussa ja meillä tytöillä oli ollut jo kova ikävä. Ompas mukavaa olla taas koko perhe yhdessä. 

Päätettiin sitten leipoa ensimmäiset piparkakut pikkujoulun kunniaksi. Neiti oli niin tohkeissaan ja pyöritteli kaulinta ja tehtaili pipareita. Ensimmäiset piparit saatiin uuniin ja hetken kuluttua ihana piparin tuoksu leijaili keittiössä. Jouluinen musiikki soi taustalla ja oli rauhallista ja leppoisaa kunnes... 

Neiti päättikin vetää sellaiset raivarit että oksat pois, kun äiti kielsi syömästä liikaa piparitaikinaa. Päiväunet olivat jääneet päiväkodissa väliin, joten väsymyskiukkuhan nousi nollasta sataan muutamassa sekunnissa. Eipä auttanut muu kuin lähteä keittiöstä huutavan neitokaisen kanssa käsipesulle. Saatiin tilanne siinä sitten rauhoittumaan ja muistin ne piparit siellä uunissa. Noh, kovalla kiireellä sitten ihmettelemään jo mustaksi paistuneita pipareita. Seuraavaksi saatiinkin jo availla  ikkunoita ja kääntää huipparia päälle. Oli hieman katkuisempi piparintuoksu nyt leijailemassa...

Kaipa nämä ovat niitä ihania hetkiä, joille naureskellaan sitten myöhemmin... 

Ihanaa pikkujoulu-viikonloppua!

HuGs
-S-


2 kommenttia

  1. Aaahhhaah! Juuri näin! Eivät ne idylliset lapsiperhehetket ole sittenkään aina niin siirappisen täydellisiä.. Voit varmaan kuvitella mikä kipakka kiljunta tuosta pikkuisesta välillä lähti kun sisko yritti pitää huolta vaivalla tehdyistä tortuistaan ja toinen vaan lätkytti hilloa kuin viimeistä päivää .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä hetket on aivan parhaita =) Vaikka sillä hetkellä kun kaivoin palaneet piparit uunista ei hirveästi naurattanut. Sen katkun saaminen pois tuntui kestävän iäisyyden =D Onneksi saatiin muutama syötäväkin yksilö aikaiseksi =D

      Poista