Kuralan Kylämäki


Kauniina kesäpäivänä voi tehdä vaikka aikamatkan 1940-1950-luvulle. Päätimme neidin ja kummipojan kanssa lähteä käymään Kuralan Kylämäessä.



Alle kymmenisen kilometriä kotipihalta (meiltä) lähdettäessä avautuu kuin toinen maailma. Ihana maalaismaisema rakennuksineen sekä eläimineen toivottaa tervetulleeksi niin ison kuin pienemmänkin museoihmisen. Kuralan Kylämäki on Turun kaupungin omistama museo- ja kulttuurivirkistyalue, jossa ylläpidetään 1940-1950 maalaismiljöötä. Paikka on oivallinen retikohde niin lapsille kuin aikuisillekin. Kuralassa asustaa kotieläimiä ja alueelta löytyy penkkejä ja pöytiä vaikka eväiden syöntiä varten. Mukavaa on myös se, että museoalueelle saa tulla myös museon aukioloaikojen ulkopuolella.
 

Pariovista astutaan sisään päärakennukseen. Sisällä talon emännät häärivät 50-luvun tunnelmissa kotitöiden parissa. Museoväki voi käydä ihastelemassa entisaikojen puuhia. Toisille se on uutta ja ihmeellistä ja toisille taas aikamatka omaan lapsuuteen. 
 

Päärakennuksen huoneista löytyi paljon tuttuja sisustuselementtejä, joista tänä päivänä on noussut suuria hittejäkin. Viherkasvit kukkajalkoineen ovat ainakin palanneet tämän päivän koteihin. Miten olisi pitsiliinat nojatuolilla?
 


Makuuhuoneeseen oli koottuna ajan henkeen kuuluvia asioita. Vanhat sängyt ovat olleet lastenhuoneissa hittejä jo pidemmän aikaa. Eikä se mikään ihme. Sopii modernimpaankin sisustukseen.  
 


Päärakennuksen  jälkeen pyörähdimme muissa pihan rakennuksissa. Ja mitä aarteita sieltä löytyikään.






Makasiinista löytyi ihanaa ajan patinoimaa tavaraa. Kaikenlaista tarpeellista polkupyöristä matonkutimiin. Taisi siinä olla pieni lampolakin. 
 


Kierroksen jälkeen käväisimme kahvilla Kuralan omassa kahvilassa. Kesätiistaisin siellä muuten järjestetään muskaria. Sinne onkin tarkoitus mennä heti ensi viikolla. Kannattaa käydä TÄÄLLÄ kurkkaamassa mitä muuta Kylämäessä tapahtuu. Leppoisaa lauantaita!
 

6 kommenttia

  1. Voi miten ihana tunnelma! Minulla on haaveena joskus päästä täällä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tunnelma tosiaankin. Olisi ollut vielä paljon kuvattavaa, mutta lasten ehdoilla mentiin =D Piti keskittyä myös pienempiin museokävijöihin!

      Poista
  2. Tämän kesä retkikohde meilläkin. Hävettää tunnustaa, että en ole tuolla koskaan käynyt ja asun naapurikunnassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa oliko tämä vasta elämäni toinen kerta kyseisessä paikassa =D

      Poista
  3. Voi että, eipä ole itsekään tullut aikoihin käytyä. Viimeksi kolmisen vuotta takaperin, kun polttarieni yhteydessä olin siellä emäntäkokeessa vai mikälie olikaan. :D Entisessä blogissa polttareista muuten postauskin, jota oli pakko käydä vilkaisemassa nyt, kun paikka tuli mieleen. :) http://eloahetkessa.blogspot.fi/2013/07/an-polttarit-eli-alypitka-postaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hauska postaus ja jännä nähdä sinut pitkässä tukassa. =)

      Poista