Juhlahumua Frozen tunnelmissa


Ja nyt hän on jo noin "iso"!?! Mihin tämä aika oikeasti oikein kuluu? Muistan kuinka viisi vuotta sitten elin elämäni tunnekuohuisimpia hetkiä pienen ihmeen saapuessa maailmaani. Viikko sitten hän täytti kokonaiset 5-vuotta.  Näitä juhlia olikin jo odotettu...



Mahtoikohan olla ainakin 138 päivää jäljellä, kun kalenterista laskettiin ensimmäistä kertaa kuinka monta päivää on vielä syntymäpäiviin ja siitä se laskeminen sitten alkoikin. Muistan kuinka kehoitin laskemaan ensin päiviä jouluun. Aika ei ehkä tuntuisi niin hurjan pitkältä. Mutta ymmärtäähän tuon, että ne omat syntymäpäivät ovat ihan huippu tärkeät, vuoden kovin juttu! 

Meillä tätä tärkeää vanhentumista juhlittiin kahdessa osassa. Juhlien suunnittelu olikin aloitettu jo viime vuoden puolella. Suureksi osaksi puhuttiin Lumikki-syntymäpäivistä, mutta joulun lähestyessä teema vaihtui My little Ponyyn. Ajattelinkin salaa mielessäni, että onneksi se Frozen mania ei ole vielä rantautunut tähän osoitteeseen, mutta toisin kävi. Taisi olla kolmisen viikkoa ennen H-hetkeä, kun neiti ilmoitti haluavansa Frozen synttärit. Ei siinä sitten muu auttanut kuin kaivaa Pinterest jälleen esiin ja lähteä ideoita hakemaan.



Nopeasti täyttyi Pinterestin "Jossun synttärit"-kansio erilaisilla kakkuideoilla ja muilla aiheeseen liittyvillä herkuilla ja koristeilla. Muffinit ja vaahtokarkkiprinsessat olivat ehdottomasti tarjoilulistalla, mutta enemmän päänvaivaa tuotti kakku, koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta sokerimassalla päällystämisestä sekä kakun koristeiden tekemisestä. Onneksi äitini taitaa leipomisen salat, joten käännyin hänen puoleensa. Postauksen ensimmäisessä kuvassa on yhdessä äitini kanssa tekemä kakku. Olen erittäin ylpeä sen lopputuloksesta. 

Tänä viikonloppuna juhlittiin neidin kaverisynttäreitä samaisella teemalla, joten kakku oli tehtävä uudelleen. Tällä kertaa päätin päällystää kakun ihan itse. Perjantai-iltana taiteilin lumihiutalekoristeita valmiiksi ja lauantaiaamuna oli itse sokerimassan laitto. Heräsin jo kuuden jäljestä väkertämään päällistä ja ihmeenkaupalla sain sen onnistumaan (lumihiutaleilla sai hyvin virheet piiloon, hih hih).



Herkuttelun lisäksi olin järjestänyt juhlijoille pientä ohjelmanumeroa. Ennen kakun leikkaamista kaikki lapset saivat askarrella itselleen kruunut. Rakas mieheni oli niin ystävällinen, että leikkasi juhla-aamuna kahdeksan kappaletta kruunuja valkoisesta softiksesta. Kaupasta olin kantanut kasapäin timanttitarroja kruunuihin liimattaviksi. Ennen kotiin lähtöä lapset saivat koristella samaisilla tarroilla myös pienet valokuvakehykset ja piirtää kehyksiin haluamansa kuvan. 

Koska nykypäivän juhlissa myös vieraita muistetaan pienillä lahjoilla, ajattelin että nämä kruunut ja kehykset toimivat samalla oivana muistona ja lahjana kotiin vietäväksi.


Onneksi arki palasi jälleen parin viikon juhlahumun jälkeen. Ensi vuoden juhlien teemana on kuulemma Pokemon. Huh Huh, kaikkea kanssa. 

Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

2 kommenttia

  1. Lapsille synttärit ovat tosiaan lähes pyhä asia ja niitä suunnitellaan kauan (!) ja hartaasti. Täällä myös jo mietitään teemaa, joka vaihtelee tämän tästä, vaikka juhliin on vielä kauan aikaa ;)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3 Lähes pyhä on oiva kuvaus sen tärkeydestä =) Mielenkiinnolla seuraan pysyykö Pokemon teema loppuun saakka. Voi toki näin käydäkin, koska edelliset synttärit mentiin Autot-teemalla. Pientä poikatytön meininkiä ilmassa, vaikka välillä ollaan niin prinsessaa...

      Poista