Kauan odotettu viikonloppu oli vihdoin täällä. Blogisiskot tapasivat jälleen (aivan liian) pitkän ajan jälkeen. Mies ja lapsonen lähtivät mummilaan evakkoon, jotta voin rauhassa keskittyä yhdessäoloon ja jutusteluun. Sitä juttua kun riittää, vaikka yömyöhään. Meillä tuo pikkuneiti tuntuu olevan niin äidissä kiinni, että kaikenlainen omien juttujen puuhastelu tuntuu olevan välillä hieman hankalaa.
Hain Sinin suoraan työpäivän jälkeen rautatieasemalta. Suuntasimme sieltä suoraan yhdelle kirpputorille. Sini löysikin ihania Arabian lautasia vinon pinon. Päivän päätteeksi käytiin kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Oli siinä puikkojen kanssa säätämistä pitkän tauon jälkeen, mutta jotain sain syötyä, koska masut täynnä kotia kohti lähdettiin.
Tänään heräsimme jo ennen seitsemää. Molemmilla oli jo fiilikset korkealla tulevasta päivästä. Aamupala oli perinteinen ja mutkaton. Parit voikkarit mieheen ja mansikka-banaani smoothiet. Sinin tuomat tuliaiset koristivat aamupalakattausta ihanasti.
Päivän ohjelmassa oli vierailu Vanhassa Vantossa, josta lisää myöhemmin. Kierreltiin kirpputoreja ja kivoja löytöjäkin tarttui mukaan. Kirjoittelen löydöistäkin lisää myöhemmin. Nyt saunan raikkaana Temptation Islandia katsemassa. Ihanaa iltaa Sinulle!
HuGs
-S-