Towards Healthy Christmas






Niin meni ensimmäinen ja toinen adventti ilman kuvan kuvaa ja rivin riviä. Totta puhuakseni ei ole ollut voimia kirjoitella tänne kuulumisia. Toista viikkoa mennään keuhkokuumeessa. Neiti on jo pirteä, mutta viime viikko oli ihan hirveä. En ole koskaan nähnyt lastani niin kipeänä. Huh, onneksi pahin on nyt ohi...

Jouluisia koristeita on kuitenkin kaiveltu pikkuhiljaa esille ja kynttilöitä on polteltu. Kalenterista putkahtelee esille pieniä herkkuja ja puuhasteltavaa. Pikkujoulukuusi on myös kannettu sisään. Saa siirtyä sitten verannalle,  kun se isompi tuodaan sisälle. Mutta meille kuusi tulee vasta viimeisenä viikonloppuna ennen aattoa. 

Joulukuu oli ympätty täyteen jos jonkinmoista ohjelmaa, mutta sairastelun myötä olemme joutuneet peruumaan oikeastaan kaikki menot. Nyt vain toivotaan, että ensi viikolla päästään vielä toivottamaan hyvät joulut päiväkodin väelle. Joululomaa on perheen kesken tarkoitus viettää huimat kaksi ja puoli viikkoa. Meillä vain laitetaan kaikki varpaatkin ristiin, että ollaan silloin terveenä.

Josko joulua ja uutta vuotta kohden jälleen blogikin vilkastuisi. Huomasin, että lukijoita on vähentynyt harmillisen blogihiljaisuuden myötä. Toivottavasti ette kuitenkaan kaikki sieltä katoa...Olette tärkeitä ❤

HuGs
-S-

10 kommenttia

  1. Mukavia kuvia ja hei, kiva tuo joulukalenteri! Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ❤ Kalenteri on tosiaan viime vuodelta, mutta toimii mainiosti tänäkin vuonna.

      Poista
  2. Oi voi, ikävä tauti iskenyt, mutta kun siitä paranee, niin joulumieli toivottavasti löytyy sitäkin helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aikamoinen tauti...Ehkä se joulumieli tästä vielä löytyy...Kiitos

      Poista
  3. Hei, onpas kivoja jouluisia tunnelmia. Tuo joulunpunainen tapetti sopii täydellisesti tunnelmaan :D

    Mukavaa kuulla, että pahin on jäämässä taakse. Paranemista toivon ja toivotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Joo tapetti saa aina armonaikaa jouluisin =) Nyt se todellakin toimi tunnelmanluojana. Kyllä me täällä yritetään päästä joulua kohden terveempänä =)

      Poista
  4. Voi ei. :( Ihan yhtä kurjasti on sairastelujen merkeissä elo mennyt täälläkin ja voimia blogiin saati tekemiseen ei juurikaan ole ollut. Tänäänkin-jälleen kerran- makaan itse sairaana kotona. Lapsi on viimeistä päivää antibiooteilla, mutta onneksi kunnossa.
    Kyllä on kurja ja rankka syksy ollut sairastelujen vuoksi monilla.
    Voimia sinne arkeen ja toivotaan tervettä joulua ja vielä terveempää ensi vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä kun mieheni hehkutti kesällä ajatuksella, että ompa kivaa kun minä lähden töihin ja lapsi päivähoitoon ja saadaan taloutta taas parempaan kuntoon. No totesi hän tuossa viime viikolla, että eipä sillä neidillä olisi kiirettä hoitoon ollut. Hän ehtii hädin tuskin käydä kääntymässä työpaikalla. Nyt käytellään jo lomapäiviä sairasteluiden takia. On se sairastely kyllä ihan jostain...sanonko mistä :D No sinä sen tiedät :D Tsemppiä myös teille ja oikein ihanaa ja tervettä joulunaikaa!!!

      Poista
  5. Oikein ihania kuvia! Kivan rouheat tikapuut ja adventtikynttelikkö :)
    Tämä syksy on ollut kyllä sitkeä noiden tautien kanssa, toivotaan että ne olis nyt jo taakse jäämässä.
    Niin ja kiva blogi sulla, jään lukijaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos ❤ Tervetuloa!!! Toivottavasti viihdyt. Täällä koitetaan saada aikaiseksi luettavaa vähän useammin. Tulis kunnon pakkaset niin pöpötkin rauhoittuisi...

      Poista