BlogSister Weekend





Kauan odotettu viikonloppu oli vihdoin täällä. Blogisiskot tapasivat jälleen (aivan liian) pitkän ajan jälkeen. Mies ja lapsonen lähtivät mummilaan evakkoon, jotta voin rauhassa keskittyä yhdessäoloon ja jutusteluun. Sitä juttua kun riittää, vaikka yömyöhään. Meillä tuo pikkuneiti tuntuu olevan niin äidissä kiinni, että kaikenlainen omien juttujen puuhastelu tuntuu olevan välillä hieman hankalaa. 

Hain Sinin suoraan työpäivän jälkeen rautatieasemalta. Suuntasimme sieltä suoraan yhdelle kirpputorille. Sini löysikin ihania Arabian lautasia vinon pinon. Päivän päätteeksi käytiin kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Oli siinä puikkojen kanssa säätämistä pitkän tauon jälkeen, mutta jotain sain syötyä, koska masut täynnä kotia kohti lähdettiin. 

Tänään heräsimme jo ennen seitsemää. Molemmilla oli jo fiilikset korkealla tulevasta päivästä. Aamupala oli perinteinen ja mutkaton. Parit voikkarit mieheen ja mansikka-banaani smoothiet. Sinin tuomat tuliaiset koristivat aamupalakattausta ihanasti.

Päivän ohjelmassa oli vierailu Vanhassa Vantossa, josta lisää myöhemmin. Kierreltiin kirpputoreja ja kivoja löytöjäkin tarttui mukaan. Kirjoittelen löydöistäkin lisää myöhemmin. Nyt saunan raikkaana Temptation Islandia katsemassa. Ihanaa iltaa Sinulle!

HuGs
-S-


12 kommenttia

  1. Kylläpä näyttää ja kuulostaa kivalta! Ihana idea syödä aamupalaa noista jalallisista kastehelmikulhoista - tuo vähän juhlaa arkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa se olikin =) Hyvä ystävä on kultaa ja aamupalat ihan huippuja. Hauskinta on juurikin se, kuinka paljon onnistuneen aamupalan eteen tehdään hommia ennen kuvauksia =) =) =)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa.. Viimekerrasta on niin hurjan pitkä aika. Tuli mutkia matkaan kuten sairasteluita ja aina vain tapaaminen venyi ja venyi. Yhdessä on mukava panostaa aamupalaan =)

      Poista
  3. Kuulostaa ihan parhaalta! Kiva kun olet löytänyt tuollaisen blogisiskon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogimaailma on antanut sitä parastaan. Ehkäs mekin vielä treffaillaan <3

      Poista
  4. Niin kaunis tuo punainen tapetti tuolla taustalla <3 Päiväkin kuulostaa kaikin puolin onnistuneelta :). Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja arvaa ollaanko pohdittu juurikin JÄLLEEN tuon tapetin poistamista. Se on makea, mutta niin valon vievä ja hallitseva. Päivä on ollut oikein ihana. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle <3

      Poista
  5. Oi, teillä on varmaan ollut mukava viikonloppu. Minä olen vasta kerran ollut mukana blogitapaamisessa ja oli ihana tutustua ihmisiin blogien takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun tapasin Sinin ensimmäistä kertaa. Vitsit että jännitti =) Mutta kummasti sitä vain tultiin juttuun, tuntuihan hän jo ihan tutulta, kun blogimaailmassa oltiin useampaan otteeseen viestitelty ja "jutusteltu". Rohkeus palkittiin =) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Ja minä taas täällä! :) Halusin laittaa sinulle iloisten asioiden haasteen, vaikkakaan se ei varmastikaan ole sinulle varsinainen haaste, kun olet niin positiivinen tyyppi muutenkin! :) Kiva, jos käyt nappaamassa!

    http://www.tohkeissaan.fi/2015/03/viime-aikojen-lempparit-ja-syvalliset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos haasteesta. Tartun tähän varmasti!! ja Kiitos, ihanasti sanottu <3

      Poista