Näytetään tekstit, joissa on tunniste flea market finds. Näytä kaikki tekstit

Flea Market Finds



Ensinnäkin suuri kiitos ihanista kommenteista viime postaukseen ja yhtä suuret pahoittelut, että vastaaminen kesti. Viikonloppua on vietetty mylläten pihaa aivan tosissaan ja kone jäi ypöyksin pöydälle kyyhöttämään ja vastaaminen venyi. ❤

Mainitsin viime viikolla kirpputorille menosta. Sain torstaina kiikuteltua omat romut vihdoinkin toisten apajille. Kirpputoripaikassa on ehdottomasti plussaa omien tavaroiden myyminen, mutta taloudellista takapakkia on heti havaittavissa, kun tekee itse oman kierroksensa ja käteen tarttuu milloin mitäkin enemmän ja vähemmän tarpeellista. Onneksi olen aika tarkka kirppareilla käydessä. Saatan hypistellä jotain hetken ja jättää kuitenkin vielä paikoilleen ja vasta koko kierroksen jälkeen hakea sen, jos siltä vielä tuntuu. Toisinaan on vain pakko napata heti mukaan siinä pelossa, että joku muu ehtii muuten ensin, jos en heti sitä ota.

Viime kierroksella tuntui olevan ihan hirveästi ostettavaa ja pitikin oikein miettiä, mitä oikeasti tarvitsen tai haluan. Me saimme häälahjaksi Iiittalan Ote laseja ja niistä oli moni mennyt jo rikki, joten sain kivasti täydennettyä rikkimenneet uusilla muutamalla eurolla. Marimekon Unikko vouhotuksen innoittamana nappasin ihka uuden mustavalkoisen Marimekon Unikko lakanan mukaan mukaan parilla kympillä. Neidille löytyi kirjoja, palapeli ja puhallettava uima-allas mutamalla eurolla. Itselle nappasin parin euron paidan. En osaa sanoa mikä siinä oikein viehätti, mutta raikas turkoosi oli ihan jees.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

I made some great flea finds last week.

HuGs
-S-

What a Weekend!








Mahtava viikoloppu takana. Sain viettää todella rentouttavan (jos blogikirppistä ei lasketa) viikonlopun ihanan Sinin luona. Starttasin auton perjantaina pääkaupunkiseutua kohti ja treffasimme Sinin kanssa kevätmessuilla. Nopea kierros messuilla ja taulunhakureissun (siitä myöhemmin lisää) jälkeen fiilistelimme hyvän ruuan ja jutustelun parissa loppu illan. Minä olin aivan haltioissani Sinin ihanasta kodista ja sisustuksesta.

Aamulla suuntasimme Helsingin jäähallin kirpputorille, josta löytyikin muutama paita itselle. Sitten ratikalla Torikortteliin blogikirppikselle. Siellä sitten seistiin jonossa ja jänniteltiin mitä mahtaa olla enää tarjolla, kun sisään päästään. Ryysis oli aikamoinen, kun lopulta sisään pääsimme ja tuntuikin, että happi loppuu jo ensi metreillä. Löysin ihania printtejä ja muksulle Marimekon lakanat ihan pilkkahintaan. Kirppissaalis oli siis oikein mieluinen. Sieltä sitten varhaiselle lounaalle Rullaan.

Päivään mahtui vielä kirppistelyä ja hyvää ruokaa. Illalla askartelimme aarrekarttoja. Minulla on ajatukset niin puutarhassa, että siihen aiheeseen aarrekarttakin rakentui. Sunnuntaina jaettujen ajatusten ja aarrekarttojen inspiroimana palasin kotiin. Kävimme iltapäivällä vielä hakemassa ison kasan vanhoja ikkunoita, joista syntyy myöhemmin kasvihuone. 

Minulla oli mahtava viikonloppu! Toivottavasti Sinullakin!

I had a great weekend with amazing friend. Good food, flea markets and great company.

HuGs
-S-




Favorite Piece




Viime viikolla, kun piipahdin ihan extempore kirpputorille, löysin todellisen aarteen. Tämä kyseinen kirpputori jää usein vierailematta, mutta tämä löytö saa minut pyörähtämään siellä vähän useammin. Äkkäsin sen hetikohta muun romun keskeltä. Onkohan se juuri se? Kaikki tuntomerkit täsmää, joten pakkohan sen on olla. Hintalapussa luki wanha naulakko ja hinta alle 15 euroa. Mikä löytö! Minua ei sen kuluneisuus ja rosoisuus haitta, päinvastoin. Aikamoisen jynssäyspesun naulakko osakseen sai, jotta sain pinttyneen lian ja hajut pois. Kyllä siitä kaunokainen saatiin makuuhuoneen seinälle. Hylly kaipaa vielä jonkin laatikon, kun vielä tyhjyyttään ammottaa. Kunhan vain löytyy sopiva...

Last week I found a real treasure from flea market, Artek's coat rack

HuGs
-S-

Snow

Tänään aamupäivällä ihmeteltiin lunta. Nyt vain toivotaan, että sitä sataisi lisää, jotta päästään pulkkamäkeen. Haettiin metsästä myös havuja ja pikkuruinen kuusi maljakkoon. Jalassa ovat viikonlopun mahtava kirpputorilöytö. Iskemättömät Kavat kunnon karvavuorilla. Oltiinkin vailla talvikenkiä ja nyt löytyi vielä pilkkahintaan.Eipä sitä kummempia tälle päivälle.

J was wondering snow this morning.

HuGs
-S-

Shadows from the retro lamp



Illat pimenee jo hujauksessa ja kaipailin valoa pienelle verannalle. Löysin kesällä eräältä kirpputorireissulta tämän ihanan retro valaisimen, taitaa olla Ariksen tuotantoa. Mietin pitkään mihin sen voisi laittaa ja se odottikin sopivaa aikaa ja paikkaa ja löytyihän se. Nyt lamppu ottaa iltasella saapuvat kotiin kauniilla valaistuksellaan. Hauskat reiät saavat aikaan ihastuttavat kuviot seinille. Oli pakko käydä napsaisemassa muutama kuva myös teille nähtäväksi. Tunnelmallista maanantai iltaa kaikille!

Last summer's flea find ended up on the little porch. I love the light and shadows from this retro lamp.

HuGs
-S-

Green Shots from Today




I took couple green shots from today. I had a Nosh party on Tuesday, but sadly I was so busy during the whole time, I didn't have a chance to take any pics. But the seller gave me couple cute cards of Nosh birds, pink and green. So I placed the green in the livingroom with other birds. My daughter loves to look out the squirrels from the window. And finally I found a cool green pot from the flea market. This one will go out and my plan is to put heathers and some other twigs for an autumn look.

Napsin tänään muutaman kuvan vihreistä jutuista. Tiistaina minulla oli Nosh lastenvaatekutsut, mutta harmikseni oli niin kiirettä, että en ehtinyt ottaa kuvia koko aikana. Myyjältä sain kuitenkin pari hauskaa lintukorttia ja vihreä löysikin tiensä olohuoneeseen muiden lintujen joukkoon. Minun tyttäreni rakastaa istuskella ikkunan edessä ja ihmetellä oravien puuhia. Löysin alkuviikosta aivan ihanan vihreän emalikattilan kirpuilta ja se minun on tarkoitus laittaa ulos. Kattilan aion täyttää kanervilla ja muilla varvuilla ja saada aikaan kivaa syksyn tunnelmaa pihalle.

HuGs
-S-

Quick Flea Find



Today was J's first time in music playschool. She loved it (in the end). Also made a quick stop by at kis fleamarket and I found huge and so cute LOTTO game for small kids. It's perfect for J.

Tänään oltiin ensimmäistä kertaa muskarissa. J piti siitä kovasti (lopulta). Käytiin nopsaan myös lasten kirpuilla ja löysin Jiille niin hauskan ja jättikokoisen LOTTO pelin, joka sopii juuri hänen ikäiselleen. Niin täydellinen Jiille. 

HuGs
-S-