Tiedätkö sen tunteen, kun olet katsellut samoja nurkkia jo tovin ja pelkkä maalipurkki ei enää riitä haluamiisi muutoksiin? Itse olisin valmis räjäyttämään (taas) koko keittiön. Ja viimenen pisara oli se, kun rakas tiskikoneemme sanoi sopimuksensa irti ja ostimme uuden. Uusi tiskikone on unelma, hiljainen ja integroitu. Meillä tosin tiskikone on toimittanut virkaansa ilman peitelevyä jo kohta parisen kuukautta. Suurin ongelmamme on se, että keittiömme on IKEAn mallistoa noin kuutisen vuotta sitten. Samaisia ovia saa vieläkin, mutta IKEA on tehnyt viime vuonna muutoksen ovien kokomittoihin. 70 senttisen oven sijaan on tullutkin 80 senttiset ovet ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat.
Meidän keittön ovet ovat kaikki 70cm korkeita, niin ala- kuin yläkaapitkin. Myyjä arveli tietävän, mitä ovea tarkoitimme ja saimme tilattua naapurimaasta uuden oven. Saimme lopulta oven kotiovelle kannettuna, mutta selvisikin, että tilattu ovi oli väärä. Mieheni soitteli IKEAan ja mahdollisesti haluamaamme ovea on vielä mahdollista saada, joka olisi oikea kiiltopintainen ovi.
Sitten törmäsimme seuraavaan ongelmaan. Meillä on jokaisessa keittiön ovessa vedin vaakasuorassa, mutta tarvitsemaamme vedintä ei ole enää saatavilla. Eli vaihtaakko kaikki vetimet vai kohta kaikki ovet? Jos kyseisiä ovia on edes saatavilla. Mikä pointti on integroidulla tiskikoneella, jos joudut iskemään siihen erilaisen oven ja vetimen? Olisin siis valmis räjäyttämään koko keittiön.
Keittiöremontti olisi mitä ihaninta, mutta ensin tarvitsee palata töihin hoitovapaalta. Kun päätös keittiöremontista tulee, meillä lähtee jopa laatat lattialta. Ei siis ole ihan pikkujutusta kyse. Taidanpa siirtyä haaveilemaan uudesta keittiöstä, vaikka Pinterestin puolelle. Se ainakin tällä hetkellä on huokeampi vaihtoehto? Kerron kyllä, mihin ratkaisuihin lopulta päädytään, kun on sen aika.
I need a new kitchen!
HuGs
-S-

