Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

Easter Preparations





Keittiössä on ruokapöydän ilmettä (jälleen) vaihdettu. Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, että pöytäliina on vaihtunut toiseen. Viikon verran katselin edellistä liinaa, kunnes luovutin. Se  ei vaan yksinkertaisesti toiminut punaisen tapetin kanssa (himpuran tapetti). Toin sen olohuoneen puolelle ja tunnelma muuttui aivan täysin. Harmi, että se on liian pieni olohuoneen pöydälle, joten rullasin sen takaisin ja laitoin säilöön. Menee sitten myöhemmin keittiöön (kun tapetti o vaihdettu) tai kesällä vaikka ulos. 

Meillä on jäänyt pääsiäisvalmistelut viimetinkaan (tänäkin vuonna). Viikonloppuna istutettiin rairuohot ja käytiin hakemassa pajunoksia. Tässä perheessä päätettiin virpoa Pohjanmaan tyyliin vasta  Lankalauantaina, koska aikataulut eivät sopineet sukulaisten kanssa yksiin. Isovanhemmat ovat lomailemassa ja kummeillakin kiirettä. Meidän neiti on vielä niin pieni ja ujohko, että virpominen tapahtuu tuttujen ihmisten kanssa. Jokos teillä on pääsiäisvalmistelut tehtynä?

HuGs
-S-


Looking for Good Luck



Ostin jo ennen joulua Annon mustavalkoruudullisen vahakangasliinan keittiön pöydälle. Oli ihan ok, mutta toiminnallisuus taisi mennä ulkonäön edelle päätöstä tehdessä. Muutama viikko sitten olin pitkästä aikaa onnea etsimässä  Hobby Hallin verkkosivuilta ja taisi olla onni matkassa, kun Marimekon Onnea etsimässä vahakangasliina oli puoleen hintaan tarjouksessa. En ole vuosiin kyseiseltä yhtiöltä mitään ostanutkaan, mutta nyt päätin tilata keittiöön uuden pöytäliinan. Onhan siitä kuvioita kerrakseen, mutta tuntui raikkaammalta kuin se edellinen liina.

Meidän keittiö on yksi talon tylsimmistä tiloista kuvata. Valoisuuden määrä on nolla, vaikka kuinka kevättä kohden mennään. Niin se tapetti varastaa valon, mutta ei siitä sen enempää. Eipä ole keittiön valaistuskaan parhaimmasta päästä. Kuvaajassahan ei ole syytä kuvien tukkoisuuteen (heh heh)

Eilen tyttärelläni oli jännittävä päivä. Hänen päiväkoti-ihastuksenta tuli meille ensimmäistä kertaa leikkimään. Olihan se ihanaa katseltavaa, kun lapsilla oli riemu katossa. Itsekkin tapasin kyseisen pojan äidin ensimmäistä kertaa ihan kasvotusten ja rauhasssa. Mukavasti tultiin mekin juttuun ja uusia leikkitreffejä suunniteltiinkin jo lisää. Eilinen oli mukava päivä!

HuGs
-S-


Kitchen Decor





Jokin outo valoilmiö on viime aikoina yrittänyt tunkeutua sisään ovista ja ikkunoista. Valon ja varjon leikki näytti niin ihanalta, että pari kuvaa oli pakko napata. Samalla taas tuli haaveiltua uudesta keittiöstä, kun katselee tuota laattaa. Ei ole yhtään mun juttu. Edellisten asukkaiden valitsema. Toisaalta kaunis, mutta itse en niin kuvioista välitä. Ihan puhdas valkoinen olisi hyvä.

Keräsin keittiössä myös Singerin vanhaan laatikkoon päivittäin käytettäviä juttuja. Ennen säilyttelin niitä laatikoissa ja kaapeissa, mutta nyt ne ovat kätevästi esillä ja helposti käytettävissä. Tuntuu arjessa toimivan.

Viikonloppuna pääsimme nauttimaan ihan kahdenkeskisestä ajasta mieheni kanssa. Kävimme yhdessä elokuvissa katsomassa Hobit 3. Leffa oli kyllä minun mieleen ja taisi tuo mieskin tykätä. Kävimme leffan jälkeen myös yhdessä syömässä. Pohdimmekin, että olemme viimeksi olleet elokuvissa vuonna 2009 täällä Suomessa. Kanadassa on kyllä käyty katsomassa muutamaa elokuvaa tässä välillä. Että ehkä hieman useammin sitä voisi elokuvissakin vierailla. 

Kotona ollaan nautittu rauhallisista aamuista, pakkaspäivistä ja lämpimistä patoneisa. Eilen innostuin oikein todenteolla leipomaan. Kaapissa oli kohta vanhaksi meneväää maitoa, joten pannukakkua ja pizzaa tuli tehtyä pari pannullista. Ovat kyllä sujahtaneet jo vatsoihin ja hyvää oli. 

Ihanaa alkanutta viikkoa!

HuGs
-S-

Hell's Kitchen or Kitchen from Hell?



Tiedätkö sen tunteen, kun olet katsellut samoja nurkkia jo tovin ja pelkkä maalipurkki ei enää riitä haluamiisi muutoksiin? Itse olisin valmis räjäyttämään (taas) koko keittiön. Ja viimenen pisara oli se, kun rakas tiskikoneemme sanoi sopimuksensa irti ja ostimme uuden. Uusi tiskikone on unelma, hiljainen ja integroitu. Meillä tosin tiskikone on toimittanut virkaansa ilman peitelevyä jo kohta parisen kuukautta. Suurin ongelmamme on se, että keittiömme on IKEAn mallistoa noin kuutisen vuotta sitten. Samaisia ovia saa vieläkin, mutta IKEA on tehnyt viime vuonna muutoksen ovien kokomittoihin. 70 senttisen oven sijaan on tullutkin 80 senttiset ovet ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat.

Meidän keittön ovet ovat kaikki 70cm korkeita, niin ala- kuin yläkaapitkin. Myyjä arveli tietävän, mitä ovea tarkoitimme ja saimme tilattua naapurimaasta uuden oven. Saimme lopulta oven kotiovelle kannettuna, mutta selvisikin, että tilattu ovi oli väärä. Mieheni soitteli IKEAan ja mahdollisesti haluamaamme ovea on vielä mahdollista saada, joka olisi oikea kiiltopintainen ovi.

Sitten törmäsimme seuraavaan ongelmaan. Meillä on jokaisessa keittiön ovessa vedin vaakasuorassa, mutta tarvitsemaamme vedintä ei ole enää saatavilla. Eli vaihtaakko kaikki vetimet vai kohta kaikki ovet? Jos kyseisiä ovia on edes saatavilla. Mikä pointti on integroidulla tiskikoneella, jos joudut iskemään siihen erilaisen oven ja vetimen? Olisin siis valmis räjäyttämään koko keittiön. 

Keittiöremontti olisi mitä ihaninta, mutta ensin tarvitsee palata töihin hoitovapaalta. Kun päätös keittiöremontista tulee, meillä lähtee jopa laatat lattialta. Ei siis ole ihan pikkujutusta kyse. Taidanpa siirtyä haaveilemaan uudesta keittiöstä, vaikka Pinterestin puolelle. Se ainakin tällä hetkellä on huokeampi vaihtoehto? Kerron kyllä, mihin ratkaisuihin lopulta päädytään, kun on sen aika. 

I need a new kitchen!

HuGs
-S-